Lemonsoft Oyj palkittiin parhaista sijoittajasivuista

Lemonsoft Oyj:n sijoittajasivut arvioitiin First North -listan parhaiksi historian ensimmäisessä Pörssigaalassa Helsingissä 17.5.2022.

 Pörssiyhtiöiden parhaat sijoittajasivut on valittu jo vuodesta 1999 lähtien ja kriteerit ovat tiukat. Sijoittajasivuista tarkastellaan esimerkiksi käytettävyyttä, ulkoasua, miten strategia, kasvu ja kannattavuus on ilmaistu, miten taloudelliset tavoitteet ja aiempi historia esitetään, miten kuvataan pääoman käyttö ja operatiiviset riskit ja vastuullisuus.

Palkinnot jaetaan neljässä sarjassa, joista Lemonsoft Oyj voitti First North – listan sarjan.

Toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti:
”Voitto oli iloinen yllätys ja upea huomionosoitus meille. Se kruunasi kaiken uuden pörssisääntöjen opettelun myötä tehdyn kovan työn ja antaa myös vahvistusta jatkaa edelleenkin avoimella ja selkeällä linjalla. Kiitos kaikille lemonsoftlaisille, jotka tähän ovat antaneet oman panoksensa.”

”Parhaat sijoittajasivut -palkintoa on jaettu jo aikaisempina vuosina, ja kilpailu on selkeästi kirittänyt yhtiöitä parantamaan sijoittajasivujaan”, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kiittää.

Lue lisää: www.porssisaatio.fi

Korjaus: Lemonsoft Oyj ostaa Logentia Oy:n ja nostaa vuoden 2022 liikevaihtoennustettaan

Korjaus: Alkuperäisestä tiedotteesta puuttui sana "Sisäpiiritieto". Korjaustiedotteessa on lisätty tieto siitä että kyse oli sisäpiiritiedosta.

LEMONSOFT OYJ – SISÄPIIRITIETO – 6.5.2022 KLO 10.00

Lemonsoft Oyj ostaa teollisuuden ja tukkukaupan kuljetusten hallinnan optimointiin erikoistuneen ohjelmistoyhtiö Logentia Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä Lemonsoft vahvistaa tarjoomaansa teollisuuden ja tukkukaupan toimialoilla ja tarjoaa asiakkailleen lisää mahdollisuuksia tehostaa toimintaansa optimoimalla kuljetuspalveluiden käyttöä. Lemonsoft Oyj ja Logentia Oy:n omistajat ovat allekirjoittaneet kauppakirjan 6.5.2022 ja kaupan täytäntöönpanon odotetaan tapahtuvan 31.5.2022.

Logentia Oy on kuljetusten hallinnan ohjelmisto- ja asiantuntijayritys, joka tarjoaa kuljetussopimusten läpinäkyvyyden tuomat hyödyt teollisuudelle, tukkukauppiaille ja verkossa toimiville vähittäiskauppiaille. Järjestelmä optimoi kuljetusvalinnan, eliminoi laskutusvirheitä, parantaa toimitusvarmuutta ja vähentää kuljetusten hallintaan kuluvaa aikaa. Logentialla on vahva asema kuljetuspalveluiden optimointiin liittyen Suomessa sekä kasvavasti myös muissa Pohjoismaissa. Yhtiö työllistää yhteensä 13 asiantuntijaa Helsingin toimipisteessään.

Logentia Oy:n liikevaihto 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella oli 1,5 miljoonaa euroa (2020: 1,3) ja liikevoitto 0,7 miljoonaa euroa (2020: 0,6). Logentian liikevaihdosta yli puolet on jatkuvalaskutteista liikevaihtoa. Taseen loppusumma 31.12.2021 oli 3,5 miljoonaa euroa. Kaupan ulkopuolelle jäävät liiketoimintaan kuulumattomat pysyvät vastaavat 2,6 miljoonaa euroa ja vastaava pitkäaikainen vieras pääoma 0,9 miljoonaa euroa.

Logentia Oy raportoidaan 1.6.2022 alkaen osana Lemonsoft-konsernia. Logentia Oy:n perustajat Tapio Teppo ja Eero Valovirta jatkavat yhtiön palveluksessa ja Tapio Teppo jatkaa Logentia Oy:n toimitusjohtajana.

Logentia Oy:n koko osakekannan kauppahinta on noin 7,8 miljoonaa euroa. Kauppahinta muodostuu liiketoiminnan velattomasta hinnasta 6,0 miljoonaa euroa sekä nettokassasta, joka on noin 1,8 miljoonaa euroa. Kauppahinnasta maksetaan 75 prosenttia käteisvastikkeena ja 25 prosenttia Lemonsoft Oyj:n uusina osakkeina. Annettavien uusien osakkeiden merkintähinta on 12,53 euroa, joka vastaa Lemonsoft Oyj:n osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia 30 päivän ajalta ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Täytäntöönpanon yhteydessä annettavat uudet osakkeet vastaavat noin 0,66 % Lemonsoft Oyj:n nykyisestä osakemäärästä.

Lisäksi osapuolet ovat sopineet lisäkauppahinnasta, joka perustuu Logentia Oy:n vuosien 2022-2023 taloudelliseen tulokseen. Lisäkauppahinta on enintään 1,0 miljoonaa euroa, ja toteutuessaan se maksetaan kokonaisuudessaan osakevastikkeena vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä.

Lemonsoft Oyj:n toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti:

”Olemme tehneet Logentian kanssa yhteistyötä jo aiemmin, ja tämä kauppa syventää sitä entisestään. Voimme nyt tarjota asiakkaillemme lisää työkaluja heidän liiketoimintansa parhaaksi. Logentian ratkaisut ovat moderneja ja erittäin hyvin toteutettuja, ja uskommekin asiakkaidemme arvostavan palveluiden kautta saatavien kustannusten ja resurssien säästöjä. Olemme myös iloisia saadessamme lisää ammattilaisia joukkoomme ja toivotamme logentialaiset tervetulleiksi.”

Logentia Oy:n toimitusjohtaja Tapio Teppo:

”Lemonsoft on meille hyvä kumppani ja nyt pääsemme itsekin osaksi kasvavaa ja dynaamista yhtiötä, jossa Logentian ohjelmistoja on hyvä kehittää jatkossakin. Näemme yrityskaupan oivallisena mahdollisuutena tuoda myös omille asiakkaillemme Lemonsoftin laajan tarjooman sekä isomman organisaation tuen ja hyödyt. Uskon, että yrityskaupan myötä olemme entistäkin vahvempia ja voimme tuoda yhä useammalle yritykselle kustannustehokkuutta.”

Logentia Oy:n avainluvut

Tuloslaskelma (1 000 euroa)20212020
Liikevaihto1 5411 255
Käyttökate753576
Käyttökate-%48,9 %45,9 %
Liikevoitto737569
Liikevoitto-%47,8 %45,3 %
 
Tase (1 000 euroa)31.12.202131.12.2020
Vastaavaa  
Pysyvät vastaavat2 6321 534
Lyhytaikaiset saamiset640467
Rahat ja pankkisaamiset21384
Vastaavaa yhteensä3 4852 086
 
Vastattavaa
Oma pääoma1 6951 179
Pitkäaikainen vieras pääoma857263
Lyhytaikainen vieras pääoma934644
Vastattavaa yhteensä3 4852 086

Kaupan ulkopuolelle jäävät liiketoimintaan kuulumattomat pysyvät vastaavat 2,6 miljoonaa euroa ja vastaava pitkäaikainen vieras pääoma 0,9 miljoonaa euroa.

Lemonsoft Oyj päivittää tulosennustettaan vuodelle 2022

Olettaen, että kauppa toteutuu suunnitellusti, Lemonsoft on päättänyt nostaa koko vuodelle 2022 annettua tulosennustetta liikevaihdon kasvun osalta. Noston syynä on Logentia Oy:n osto.

Päivitetty tulosennuste vuodelle 2022

Lemonsoft arvioi, että tilikauden 2022 liikevaihto kasvaa 26-32 prosenttia verrattuna tilikauteen 2021, ja että oikaistu liikevoitto on 30-35 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2022.

Aikaisempi tulosennuste (julkaistu 16.2.2022)

Lemonsoft arvioi, että tilikauden 2022 liikevaihto kasvaa 23-28 prosenttia verrattuna tilikauteen 2021, ja että oikaistu liikevoitto on 30-35 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2022.

Lemonsoft Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Kari Joki-Hollanti
Toimitusjohtaja
kari.joki-hollanti@lemonsoft.fi
+358 44 730 9271

Alpo Luostarinen
Director, M&A and IR
alpo.luostarinen@lemonsoft.fi
+358 50 911 3507

Hyväksytty neuvonantaja:
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 40 841 3052

Lemonsoft Oyj lyhyesti

Lemonsoft on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjauksen ohjelmistoratkaisuja asiakkaidensa liiketoimintaprosessien ja hallinnon tehostamiseksi eri osa-alueilla. Yhtiön ohjelmistotuotteiden ja niihin liittyvien palveluiden laaja tuotetarjooma mahdollistaa asiakkaiden kokonaisvaltaisen palvelun. Yhtiön standardimuotoiset ja skaalautuvat ohjelmistoratkaisut toimitetaan pääasiassa pilvipalveluna ja ne perustuvat SaaS-malliin, jossa asiakkaat maksavat ohjelmiston käytöstä kuukausittaista palvelumaksua. Yhtiö toimii Suomen ERP-ohjelmistomarkkinalla pääasiassa pienten ja keskisuurten yritysten palveluntarjoajana. Yhtiön asiakaskunta koostuu asiakkaista erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.

Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.lemonsoft.fi.

Lemonsoft Oyj ostaa Logentia Oy:n ja nostaa vuoden 2022 liikevaihtoennustettaan

LEMONSOFT OYJ – YHTIÖTIEDOTE – 6.5.2022 KLO 10.00

Lemonsoft Oyj:n Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2022: Liikevaihdon kasvu jatkui vahvana

LEMONSOFT OYJ – OSAVUOSIKATSAUS – 27.4.2022 klo 10.00

TAMMI-MAALISKUU 2022

  • Liikevaihto kasvoi 29,9 % ja oli 5 002 tuhatta euroa (3 849)
  • Käyttökate (EBITDA) oli 1 358 tuhatta euroa (1 370), osuus liikevaihdosta 27,1 % (35,6)
  • Oikaistu käyttökate oli 1 369 tuhatta euroa (1 368), osuus liikevaihdosta 27,4 % (35,6)
  • Liikevoitto (EBIT) oli 1 010 tuhatta euroa (1 133), osuus liikevaihdosta 20,2 % (29,4)
  • Oikaistu liikevoitto oli 1 325 tuhatta euroa (1 311), osuus liikevaihdosta 26,5 % (34,1)
  • Katsauskauden tulos oli 762 tuhatta euroa (884), osuus liikevaihdosta 15,2 % (23,0)

Avainluvut

1 000 euroa1-3/20221-3/2021Muutos1-12/2021
Liikevaihto5 0023 84929,9 %17 227
SaaS3 8822 78639,3 %12 996
Transaktiot27824911,5 %1 084
Konsultointi ja muu liikevaihto8438143,5 %3 148
 
Myyntikate4 4493 44729,1 %15 335
Myyntikate-%88,9 %89,5 % 89,0 %
Käyttökate (EBITDA)1 3581 370-0,9 %4 231
Käyttökate-%27,1 %35,6 %24,6 %
Oikaistu käyttökate *)1 3691 3680,0 %5 635
Oikaistu käyttökate, % liikevaihdosta27,4 %35,6 %32,7 %
Liikevoitto (EBIT)1 0101 133-10,8 %3 070
Liikevoitto-%20,2 %29,4 %17,8 %
Oikaistu liikevoitto **)1 3251 3111,1 %5 411
Oikaistu liikevoitto, % liikevaihdosta26,5 %34,1 %31,4 %
Katsauskauden voitto (tappio)762884-13,8 %2 272
Katsauskauden voitto (tappio), % liikevaihdosta15,2 %23,0 %13,2 %
 
Omavaraisuusaste, %77,5 %55,3 %75,0 %
Nettovelka-16 449-1 979731,3 %-15 760
Nettovelkaantumisaste, %-72,3 %-35,1 %-71,7 %
Osakekohtainen tulos (EPS) ***)0,040,05-19,8 %0,13
Henkilöstön määrä katsauskauden lopussa15811833,9 %153
Ulkona olevat osakkeet katsauskauden lopussa18 273 72668018 273 726
Ulkona olevat osakkeet katsauskauden aikana keskimäärin18 273 7266805 879 408
*) Oikaistu käyttökate on kauden käyttökate (EBITDA) oikaistuna yritysostoihin ja listautumiseen liittyvillä kustannuksilla sekä tietyillä satunnaisilla erillä (Business Finlandin tuki)
**) Oikaistu liikevoitto on kauden liikevoitto (EBIT) oikaistuna liikearvon poistoilla, yritysostoihin ja listautumiseen liittyvillä kustannuksilla sekä tietyillä satunnaisilla erillä (Business Finlandin tuki)
***) Vuoden 2021 luvuissa huomioitu tehdyn osakesplitin vaikutus

Toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti

Vuoden 2022 ensimmäinen neljännes sujui pitkälti odotustemme mukaisesti. Uusien asiakasliidien ja uusien kauppojen määrä oli korkealla tasolla verrattuna viime vuoteen. Käyttöönotossa oli hieman pullonkaulaa, mutta tilanne on tältä osin korjaantumassa. Liikevaihto oli 5,0 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 29,9 % edellisvuodesta. Oikaistu liikevoittomarginaali oli odotustemme mukaisella tasolla 26,5% liikevaihdosta.

Asiakkaiden lukumäärä jatkoi kasvuaan ja oli Q1 2022 lopussa noin 7 000 verrattuna vuoden 2021 lopun noin 6 800 asiakkaaseen.

Toiminnanohjausjärjestelmien trendinä on viime vuosina ollut laajentua erilaisiin verkkokaupparatkaisuihin. Näimme tämän kehityskulun pari vuotta sitten kun toimme LemonShop-tuotteen markkinoille. ERP:n valinnassa nousevana trendinä on toimivan ja hyvin integroidun verkkokaupparatkaisun merkittävä rooli valintakriteerinä. Asiakkailta saatu positiivinen palaute kannusti panostamaan yrityksen liiketoimintaa tukevien verkkopalveluiden edelleen kehittämiseen ja vahvistimmekin yksikköä alkuvuoden aikana merkittävästi.

Julkaisimme tammikuussa mikroyrityksille suunnatun LemonSmart-ohjelmiston, joka tarjotaan asiakkaille tilitoimistojen kautta. LemonSmart uudistaa samalla Lemonsoftin tilitoimistosektorin tuotetarjoomaa. Kyse on pitkälle automatisoidusta ratkaisusta laskutuksen, ostolaskujen, palkanlaskennan, kassavirran ja raportoinnin hoitamiseen. Automaatio hoitaa alv-ilmoitukset ja muut viranomaisvaateet. Mikroyritykset eivät ole aiemmin olleet kohderyhmäämme, mutta haluamme tuoda heillekin ratkaisun, joka kasvaa yrityksen mukana. LemonSmart jakaa Lemonsoft ERPin kanssa yhteisen bisneslogiikan ja tietokannan.

Jatkamme myös aktiivisesti yritysostokohteiden kartoittamista useilla kiinnostavilla toimialoilla ja tuotealueilla.

Toinen neljännes on kiireinen ja menossa on aiempaa enemmän käyttöönottoja. Kiinnostus toiminnanohjausjärjestelmiä kohtaan tuntuu jatkuvan vilkkaana vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta.

Konsernin taloudellinen kehitys

Konsernin taloudellinen tulos ja kannattavuus

Tammi-maaliskuu 2022
Liikevaihto katsauskaudella oli 5 002 tuhatta euroa (3 849). Liikevaihto kasvoi 1 153 tuhatta euroa eli 29,9 %. Katsauskauden orgaaninen kasvu oli 9,1%. Vertailukauteen sisältyi poikkeuksellisen suuri lisenssimyynti, mikä näkyy matalampana katsauskauden orgaanisena kasvuna. Liikevaihtoa kasvattivat erityisesti uusasiakashankinta sekä edellisen vuoden yritysostot Metsys Oy, PlanMill Oy sekä Talosofta-liiketoimintakauppa. Näistä Metsys Oy:n liikevaihto ei ollut mukana vertailukaudella tammikuussa ja PlanMill Oy:n sekä Talosoftan liikevaihto ei ollut mukana ollenkaan vertailukaudella.

SaaS-liikevaihdon osuus katsauskauden aikana oli 77,6 % (72,4), transaktioliikevaihdon osuus 5,6 % (6,5), konsultointiliikevaihdon ja muiden tuottojen osuus 16,8 % (21,1).

Käyttökate oli 1 358 tuhatta euroa (1 370) eli 27,1 % (35,6) liikevaihdosta. Oikaistu käyttökate (oikaisuerät eritelty taulukossa Käyttökatteen ja liikevoiton oikaisut) oli 1 369 tuhatta euroa (1 368) eli 27,4 % (35,6) liikevaihdosta. Katsauskauden oikaistuun käyttökatteeseen vaikuttivat odotusten mukaisesti rekrytointien myötä kasvaneet palkkakustannukset sekä korkeammat liiketoiminnan muut kulut johtuen pääosin listautumisen myötä syntyneistä uusista kuluista.

Liikevoitto oli 1 010 tuhatta euroa (1 133) eli 20,2 % (29,4) liikevaihdosta. Oikaistu liikevoitto (oikaisuerät eritelty taulukossa Käyttökatteen ja liikevoiton oikaisut) oli 1 325 tuhatta euroa (1 311) eli 26,5 % (34,1) liikevaihdosta. Katsauskauden oikaistuun liikevoittoon vaikuttivat odotusten mukaisesti rekrytointien myötä kasvaneet palkkakustannukset sekä korkeammat liiketoiminnan muut kulut johtuen pääosin listautumisen myötä syntyneistä uusista kuluista.

Katsauskauden tulos oli 762 tuhatta euroa (884) eli 15,2 % (23,0) liikevaihdosta.

Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella oli 798 tuhatta euroa (1 286).

Tase, rahoitus ja investoinnit

Taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 29 988 tuhatta euroa (29 798 vuoden 2021 lopussa).

Konserni ei ole aktivoinut tuotekehitysmenoja katsauskaudella tai vertailukaudella.

Oma pääoma katsauskauden lopussa oli 22 753 tuhatta euroa (21 991 vuoden 2021 lopussa), oma pääoma kasvoi 762 tuhatta euroa.

Omavaraisuusaste katsauskauden lopussa oli 77,5 % (75,0 vuoden 2021 lopussa) ja korollista velkaa oli 3 300 tuhatta euroa (3 300 vuoden 2021 lopussa).

Kassavarat katsauskauden lopussa olivat 19 749 tuhatta euroa (19 060 vuoden 2021 lopussa).

Henkilöstö, johto ja hallinto

Konsernin henkilöstömäärä 31.3.2022 oli 158 (118) henkilöä. Katsauskauden rekrytoinnit ovat kohdistuneet tuotekehityksen ja asiakaspalvelun vahvistamiseen.

Henkilöstömäärä jakaantuu seuraavasti:

  • tuotekehitys 88 henkilöä
  • asiakaspalvelu 38 henkilöä
  • myynti 14 henkilöä
  • muut toiminnot yhteensä 18 henkilöä

Yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous

Lemonsoft Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 5.4.2022 poikkeusjärjestelyin ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.

Yhtiökokous valitsi hallitukseen viisi jäsentä; Christoffer Häggblomin, Michael Richterin, Kari Joki-Hollannin, Saila Miettinen-Lähteen ja Ilkka Hiidenheimon. Hallitus on keskuudestaan valinnut Christoffer Häggblomin puheenjohtajaksi. Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 3 000 euroa kuukaudessa ja hallituksen muille jäsenille 1 500 euroa kuukaudessa.

Yhtiökokous päätti, että yhtiön tilintarkastajana valitaan jatkamaan tilintarkastusyhteisö KPMG. Tilintarkastusyhteisön nimeämänä vastuunalaisena tilintarkastajana jatkaa KHT Kim Järvi. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkiot kohtuullisen laskun mukaan.

Yhtiökokous päätti perustaa tarkastusvaliokunnan. Perustettavan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 1 000 euron kokouskohtainen palkkio ja valiokunnan jäsenille maksetaan 500 euron kokouskohtainen palkkio. Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Saila Miettinen-Lähteen ja jäseneksi Michael Richterin.

Yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta. Nimitystoimikunnan tehtävänä on jatkossa mm. valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle. Nimitystoimikunta koostuu kolmesta jäsenestä, jotka ovat yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa tai niiden nimeämiä edustajia. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä, ellei hän kuulu nimitystoimikuntaan muulla perusteella (asiantuntijajäsenenä toimiessaan hallituksen puheenjohtaja ei olisi nimitystoimikunnan virallinen jäsen eikä hänellä olisi äänioikeutta).

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 2 000 000 osaketta. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka, ja se korvaa aiemmat valtuutukset suunnatusta osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Osakkeet ja osakkeenomistajat

Osakepääoma ja osakkeiden lukumäärä
Yhtiöllä on yksi osakesarja ja kaikilla osakkeilla on yhtäläiset oikeudet. Katsauskauden lopussa Lemonsoft Oyj:n osakepääoma koostui 18 273 726 (680) osakkeesta. Osakkeiden määrä oli katsauskaudella keskimäärin 18 273 726 (680) osaketta. Osakkeiden määrässä on huomioitu osakesplit maksuttomalla suunnatulla osakeannilla.

Yhtiön osake on kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Katsauskauden aikana osakkeen ylin kurssi oli 18,00 euroa ja alin 11,04 euroa. Päätöskurssi 31.3.2022 oli 13,05 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla oli noin 238,5 miljoonaa euroa. Osakkeen keskimääräinen päivittäinen vaihtovolyymi oli katsauskaudella 13 471 kappaletta (201 203 euroa).

Yhtiöllä oli 31.3.2022 yhteensä 2 615 osakkeenomistajaa. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat löytyvät yhtiön sijoittajasivuilta osoitteesta https://investors.lemonsoft.fi/osakkeenomistajat/.

Merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Suurin toimialaamme koskeva haaste on ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus. Vahvan kasvun myötä Lemonsoft panostaa voimakkaasti osaavien henkilöiden rekrytointiin. Konsernin menestys ja orgaanisen kasvun mahdollisuudet riippuvat suurelta osin siitä, kuinka hyvin pystymme hankkimaan palvelukseemme lisää ammattitaitoista henkilöstöä, motivoimaan ja sitouttamaan heitä sekä ylläpitämään ja kehittämään osaamista.

Konsernin asiakasyritysten liiketoiminnan mahdollinen heikkeneminen voisi näkyä mm. teollisuusyritysten investointien vähenemisenä ja alihankintaketjujen tarpeiden pienentymisenä. Tämä vaikuttaisi myös toiminnanohjausjärjestelmien kysyntään negatiivisesti, mikä voisi hidastaa konsernin uusmyynnin kehitystä ja nykyasiakaskannasta saatavaa lisämyyntiä.

Covid-19 -pandemian lisäksi Ukrainan sodan kaltaisilla maailmanlaajuisesti vaikuttavilla tapahtumilla voisi myös olla suoria ja epäsuoria vaikutuksia Lemonsoftin liiketoimintaan. Nämä saattaisivat lisäksi aiheuttaa Lemonsoftin asiakkaille liiketoiminta- ja konkurssiriskejä, jotka puolestaan voisivat vaikuttaa konsernin liiketoimintaan ja kassatilanteeseen. Lemonsoft seuraa jatkuvasti tilanteen kehittymistä riskienhallinnan näkökulmasta.

ERP-markkinoilla on yleisesti runsaasti kilpailua ja toimiala on pirstaloitunut. Pienemmät toimijat ovat pääasiassa keskittyneet tiettyyn pienten ja keskisuurien yritysten sektoriin eivätkä suuremmat toimijat kilpaile asiakkuuksista suoraan samalla markkinalla. Kilpailu Lemonsoftin toimintamarkkinoilla voi kuitenkin kiristyä nykyisten kilpailijoiden tai ketterien uusien toimijoiden vuoksi.

Tietoturvaan ja palveluntarjoajien IT-järjestelmiin liittyvät riskit ovat merkittävä konsernin liiketoiminnan toimitusvarmuuteen ja jatkuvuuteen vaikuttava tekijä. Lemonsoft investoi jatkuvasti korkeaan toimintavarmuuteen ja korkean tietoturvan järjestelmiin, ja pyrkii varmistumaan ostamiensa palveluiden korkeasta laadusta valitsemalla merkittävimmiksi kumppaneiksi alan johtavia toimijoita. Euroopan tietosuojasääntely saattaa osaltaan tuoda odottamattomia riskejä Lemonsoftin toimintaympäristöön.

Lemonsoftin kasvun kannalta merkittävää on onnistuminen yritysostoissa ja niihin liittyvässä integraatiotyössä. Yhtiö on toteuttanut viime vuosina useita yritysostoja ja pyrkii kasvamaan myös jatkossa yritysostojen kautta. Kohdeyhtiöihin ja niiden integrointiin osaksi Lemonsoftia voi liittyä odottamattomia riskejä.  

Hallituksen esitys osingonjaosta

Yhtiökokous päätti 5.4.2022, että tilikaudelta 2021 vahvistetun taseen mukaan jaetaan osinkoa 0,13 euroa osaketta kohden. Osinko, yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa, maksettiin osakkeenomistajille katsauskauden jälkeen 20.4.2022.

Katsauskauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Ei olennaisia tapahtumia katsauskauden päättymisen jälkeen.

Näkymät vuodelle 2022

Lemonsoftin tavoitteena on jatkaa vakaata kasvua sekä lisäämällä nykyiselle asiakaskannalle tarjottavien ohjelmistomoduulien määrää että kasvattamalla asiakaskantaa uusilla asiakkuuksilla uusmyynnin kautta.

Digitalisaatiokehityksen ja toiminnanohjausjärjestelmien käytön lisääntymisen konsernin potentiaalisessa asiakaskentässä odotetaan jatkuvan, erityisesti rakennusalalla sekä teollisuudessa ja logistiikassa. ERP on keskeinen järjestelmä asiakkaan liiketoiminnan ohjaamisen ja jatkuvuuden kannalta, minkä vuoksi asiakaspysyvyyden odotetaan myös pysyvän nykyisellä korkealla tasolla.

Toisen vuosipuoliskon 2021 ja katsauskauden aikana tehtyjen rekrytointien seurauksena suhteellinen kannattavuus tulee olemaan heikompi vuoden 2022 ensimmäisellä kuin toisella vuosipuoliskolla.

Tulosennuste vuodelle 2022

Pidämme aiemman ennusteemme vuodelle 2022 ennallaan ja arvioimme, että tilikauden 2022 liikevaihto kasvaa 23-28 prosenttia verrattuna tilikauteen 2021, ja että oikaistu liikevoitto on 30-35 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2022.

Taloudellinen tiedottaminen

Lemonsoft Oyj julkistaa seuraavat taloudelliset katsaukset vuonna 2022:

  • puolivuosikatsauksen tammi-kesäkuulta 2022 perjantaina 22.7.2022
  • osavuosikatsauksen tammi-syyskuulta 2022 perjantaina 28.10.2022.

Webcast sijoittajille ja medialle

Lemonsoft järjestää suoran webcast-lähetyksen sijoittajille ja medialle englanniksi 27.4.2022 klo 14.00 EET. Webcast-lähetystä voi seurata verkossa livenä tämän linkin kautta: https://lemonsoft.videosync.fi/2022-q1-results

Tallenne tilaisuudesta ja esitysmateriaali ovat saatavilla tilaisuuden jälkeen osoitteessa https://investors.lemonsoft.fi/.

Lemonsoft Oyj
Hallitus

Lisätietoja

Kari Joki-Hollanti
Toimitusjohtaja
kari.joki-hollanti@lemonsoft.fi
+358 44 730 9271

Alpo Luostarinen
Director, M&A and IR
alpo.luostarinen@lemonsoft.fi
+358 50 911 3507

Hyväksytty neuvonantaja:
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 40 841 3052

Lemonsoft Oyj lyhyesti

Lemonsoft on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjauksen ohjelmistoratkaisuja asiakkaidensa liiketoimintaprosessien ja hallinnon tehostamiseksi eri osa-alueilla. Yhtiön ohjelmistotuotteiden ja niihin liittyvien palveluiden laaja tuotetarjooma mahdollistaa asiakkaiden kokonaisvaltaisen palvelun. Yhtiön standardimuotoiset ja skaalautuvat ohjelmistoratkaisut toimitetaan pääasiassa pilvipalveluna ja ne perustuvat SaaS-malliin, jossa asiakkaat maksavat ohjelmiston käytöstä kuukausittaista palvelumaksua. Yhtiö toimii Suomen ERP-ohjelmistomarkkinalla pääasiassa pienten ja keskisuurten yritysten palveluntarjoajana. Yhtiön asiakaskunta koostuu asiakkaista erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.

Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.lemonsoft.fi.

Jakelu

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

TAULUKOT

Katsauskauden laadintaperiaatteet

Luvut on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön (FAS) mukaisesti.

Katsauskauden luvut ovat tilintarkastamattomia.

KONSERNIN TULOSLASKELMA

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
  
LIIKEVAIHTO5 0023 84917 227
Liiketoiminnan muut tuotot11445
Materiaalit ja palvelut-555-417-1 893
Henkilöstökulut-2 633-1 787-8 091
Poistot ja arvonalentumiset  
Suunnitelman mukaiset poistot-123-92-462
Konserniliikearvon poistot-224-144-699
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä-347-236-1 161
Liiketoiminnan muut kulut-458-290-3 059
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)1 0101 1333 070
Rahoitustuotot ja -kulut-5116
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA1 0061 1343 086
Tuloverot-238-250-778
Vähemmistöosuudet6035
KATSAUSKAUDEN VOITTO (TAPPIO)7628842 272

KONSERNIN TASE

1 000 euroa3/20223/202112/2021
PYSYVÄT VASTAAVAT  
Aineettomat hyödykkeet6 1733 7346 484
Aineelliset hyödykkeet606580533
Sijoitukset1 8741 4951 874
PYSYVÄT VASTAAVAT yhteensä8 6535 8098 891
VAIHTUVAT VASTAAVAT  
Vaihto-omaisuus364352
Lyhytaikaiset saamiset1 5509801 795
Rahat ja pankkisaamiset19 7493 97919 060
VAIHTUVAT VASTAAVAT yhteensä21 3355 00220 907
Vastaavaa yhteensä29 98810 81129 798
  
OMA PÄÄOMA22 7535 63321 991
Vähemmistöosuudet36130
VIERAS PÄÄOMA  
Pitkäaikainen vieras pääoma2 4001 5002 400
Lyhytaikainen vieras pääoma4 7993 6775 377
VIERAS PÄÄOMA yhteensä7 1995 1777 777
Vastattavaa yhteensä29 98810 81129 798

KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Liiketoiminnan rahavirta:  
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä1 0061 1343 086
Oikaisut3522531 182
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta1 3581 3874 267
Käyttöpääoman muutos-305150328
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja1 0531 5364 595
Rahoitustuotot ja -kulut sekä verot-255-251-602
Liiketoiminnan rahavirta (A)7981 2863 994
  
Investointien rahavirta:  
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin-1090-2 560
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot00107
Investoinnit muihin sijoituksiin00-379
Ostetut tytäryhtiöosakkeet0-197-1 236
Investointien rahavirta (B)-109-197-4 069
  
Rahoituksen rahavirta:  
Maksetut osingot0-2 210-2 210
Pitkäaikaisten lainojen nostot ja takaisinmaksut001 300
Maksullinen osakeanti0014 945
Rahoituksen rahavirta (C)0-2 21014 035
  
Rahavarojen muutos (A + B + C) lisäys (+) / vähennys (–)689-1 12213 960
  
Rahavarat katsauskauden alussa19 0605 1005 100
Rahavarat katsauskauden lopussa19 7493 97919 060
Rahavarojen muutos689-1 12213 960

KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Sidottu oma pääoma
Osakepääoma katsauskauden alussa8088
Osakepääoman korotus0072
Osakepääoma katsauskauden lopussa80880
Sidottu oma pääoma yhteensä80880
Vapaa oma pääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto katsauskauden alussa14 9803636
Listautumisanti0014 945
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto katsauskauden lopussa14 9803614 980
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto yhteensä14 9803614 980
Edellisten tilikausien voitto katsauskauden alussa *6 9306 9166 935
Jaetut osingot0-2 210-2 210
Osakepääoman korotus00-72
Edellisten tilikausien voitto/tappio katsauskauden lopussa6 9304 7064 658
Katsauskauden voitto (tappio)7628842 272
Vapaa oma pääoma yhteensä22 6735 62521 911
Pääomalainat
Pääomalainat katsauskauden alussa00200
Pääomalainan siirto00-200
Pääomalainat katsauskauden lopussa000
Pääomalainat yhteensä000
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ22 7535 63321 991

* Tytäryhtiöfuusioista muodostuneiden voittovarojen palautus kertyneisiin voittovaroihin vuonna 2021

KONSERNIN VASTUUT

1000 euroa3/20223/202112/2021
Toimitilojen vastuut
Toimitilojen vuokravastuut < 1 v19848200
Toimitilojen vuokravastuut >1 v005
Yhteensä19848205
Leasingvastuut
Leasingvastuut < 1 v181
Leasingvastuut >1 v000
Yhteensä181
Esineoikeudelliset vakuudet
Käteispantit (irtain esine tai arvopaperi) *1 0731 0731 073
Yrityskiinnitys emoyhtiö2 0005002 000
Yhteensä3 0731 5733 073

* Käteispanttien arvo vastaa pantattujen kiinteistöosakkeiden hankintahintaa

AVAINLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

Myyntikate = Liikevaihto + Liiketoiminnan muut tuotot – Materiaalit ja palvelut

Käyttökate (EBITDA) = Liikevoitto/-tappio + Poistot ja arvonalentumiset

Oikaistu käyttökate = Liikevoitto/-tappio + Poistot ja arvonalentumiset – Business Finlandin tuki + Yritysostojen ja listautumisen kustannukset

Liikevoitto (EBIT) = Liikevaihto + Liiketoiminnan muut tuotot – Materiaalit ja palvelut – Henkilöstökulut – Liiketoiminnan muut kulut – Poistot ja arvonalentumiset

Oikaistu liikevoitto = Liikevoitto/-tappio – Business Finlandin tuki + Yritysostojen ja listautumisen kustannukset + Konserniliikearvon poistot

Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma +/- Vähemmistöosuus x100 / (Taseen loppusumma – Saadut ennakot)

Nettovelkaantumisaste, % = (Lainat rahoituslaitoksilta – Rahat ja pankkisaamiset) x100 / Oma pääoma

Nettovelka = Lainat rahoituslaitoksilta – Rahat ja pankkisaamiset

Osakekohtainen tulos (EPS) = Katsauskauden voitto (tappio) / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin ilman omia osakkeita

KÄYTTÖKATTEEN JA LIIKEVOITON OIKAISUT

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Käyttökate (EBITDA)1 3581 3704 231
Käyttökate (EBITDA), % liikevaihdosta27,1 %35,6 %24,6 %
Business Finland tuki0-14-45
Yritysostojen ja listautumisen kustannukset11131 449
Oikaistu käyttökate1 3691 3685 635
Oikaistu käyttökate, % liikevaihdosta27,4 %35,6 %32,7 %
1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Liikevoitto (EBIT)1 0101 1333 070
Liikevoitto (EBIT), % liikevaihdosta20,2 %29,4 %17,8 %
Business Finland tuki0-14-45
Yritysostojen ja listautumisen kustannukset11131 449
Konserniliikearvon poistot303179937
Oikaistu liikevoitto1 3251 3115 411
Oikaistu liikevoitto, % liikevaihdosta26,5 %34,1 %31,4 %

Lemonsoft Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

LEMONSOFT OYJ – YHTIÖTIEDOTE – 05.04.2022 KLO 12.00

Lemonsoft Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 5.4.2022 poikkeusjärjestelyin ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa Helsingissä, osoitteessa Itämerentori 2, 00180 Helsinki.

Yhtiön osakkeenomistajien ja näiden asiamiesten oli mahdollista osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Vastaehdotuksia tai kysymyksiä ei esitetty ennakkoon.

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta sekä myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu

Yhtiökokous päätti, että 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella maksetaan yhtiön jakokelpoisista varoista 0,13 euron osakekohtainen osinko. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 7.4.2022 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 20.4.2022.

Yhtiökokous päätti myös, että jakamatta jäänyt osuus tilikauden voitosta siirretään yhtiön voittovarojen tilille.

Hallitus

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi viisi henkilöä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Christoffer Häggblom, Kari Joki-Hollanti, Ilkka Hiidenheimo, Saila Miettinen-Lähde ja Michael Richter.

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkioihin tai matkakustannusten korvauskäytäntöihin ei tehdä muutoksia eli hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 3.000 euron kuukausipalkkio, hallituksen muille jäsenille maksetaan 1.500 euron kuukausipalkkio ja matkakustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut nimeävänsä yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Kim Järven. Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa kohtuullisen laskun mukaan.

Tarkastusvaliokunta ja jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti perustaa tarkastusvaliokunnan hallituksen esityksen mukaisesti. Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on muun muassa:

  • seurata ja arvioida taloudellista raportointijärjestelmää;
  • seurata ja arvioida sisäisen valvonnan ja tarkastuksen sekä riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta;
  • seurata ja arvioida, miten yhtiön ja sen lähipiirin kesken tehtävät sopimukset ja muut oikeustoimet täyttävät vaatimukset tavanomaiseen toimintaan kuulumisesta ja markkinaehdoista;
  • seurata ja arvioida tilintarkastajan riippumattomuutta ja erityisesti tämän harjoittamaa muiden kuin tilintarkastuspalveluiden tarjoamista; ja
  • seurata yhtiön tilintarkastusta ja valmistella yhtiön tilintarkastajan valinta.

Yhtiökokous päätti myös, että perustettavan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 1.000 euron kokouskohtainen palkkio ja valiokunnan jäsenille maksetaan 500 euron kokouskohtainen palkkio.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen

Yhtiökokous päätti perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan. Nimitystoimikunnan tehtävänä on mm. valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle.

Nimitystoimikunta koostuu kolmesta jäsenestä, jotka ovat yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa tai niiden nimeämiä edustajia. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä, ellei hän kuulu nimitystoimikuntaan muulla perusteella (asiantuntijajäsenenä toimiessaan hallituksen puheenjohtaja ei ole nimitystoimikunnan virallinen jäsen eikä hänellä ole äänioikeutta). Yhtiökokous hyväksyi myös nimitystoimikunnan työjärjestyksen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta tai maksuttomasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2.000.000 kappaletta. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutusta voidaan käyttää yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseen ja yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi sekä muihin yhtiön hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka, ja se korvaa aiemmat valtuutukset suunnatusta osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Christoffer Häggblomin.

Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Saila Miettinen-Lähde and Michael Richter. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana toimii Saila Miettinen-Lähde.

Hallituksen jäsenten riippumattomuus

Hallitus arvioi järjestäytymiskokouksessaan 5.4.2022 Arvopaperimarkkinayhdistyksen julkaiseman hallinnointikoodin mukaisesti jäsentensä riippumattomuutta yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia jäseniä olivat Saila Miettinen-Lähde ja Ilkka Hiidenheimo. Michael Richter on riippumaton yhtiöstä, mutta ei-riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista (merkittävän osakkeenomistajan palveluksessa). Christoffer Häggblom on riippumaton yhtiöstä, mutta ei-riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista (määräysvalta yhtiön merkittävään osakkeenomistajaan; määräysvaltaan perustuva välillinen omistus Rite Internet Ventures Holding AB:n kautta). Kari Joki-Hollanti on ei-riippumaton yhtiöstä sekä sen merkittävistä osakkeenomistajista (yhtiön toimitusjohtaja ja merkittävä osakkeenomistaja).

Lemonsoft Oyj
Hallitus

Lemonsoft Oyj:n vuosikertomus on julkaistu

LEMONSOFT OYJ – YHTIÖTIEDOTE – 18.3.2022 KLO 10.00
 
Lemonsoft Oyj on julkaissut vuoden 2021 vuosikertomuksen sekä hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yhtiön internet-sivuilla osoitteessa https://investors.lemonsoft.fi/

Vuosikertomus sekä hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös ovat myös tämän tiedotteen liitteinä.

Lisätietoja:

Kari Joki-Hollanti
toimitusjohtaja
kari.joki-hollanti@lemonsoft.fi
+358 40 768 1415

Alpo Luostarinen
Director, M&A and IR
alpo.luostarinen@lemonsoft.fi
+358 50 911 3507

Hyväksytty neuvonantaja
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 40 841 3052

Korjaus: LEMONSOFT OYJ: KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

LEMONSOFT OYJ – YHTIÖTIEDOTE – 4.3.2022 KLO 12.45

Lemonsoft Oyj julkaisi tänään 4.3.2022 klo 10.00 osakkeenomistajilleen kutsun tiistaina 5.4.2022 klo 10.00 järjestettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kutsun kohdassa ”A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat” oli virhe kohdassa 8. ”Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen”. Osingonmaksun täsmäytyspäiväksi oli merkitty virheellisesti 24.3.2022, kun oikea osingonmaksun täsmäytyspäivä on 7.4.2022. Virhe oli sekä suomenkielisessä että englanninkielisessä tiedotteessa.

Alla kokonaisuudessaan yhtiökokouskutsu, jossa kohta 8 on korjattu:

Lemonsoft Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lemonsoft Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään 5.4.2022 klo 10.00. Kokous pidetään poikkeusjärjestelyin ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa Helsingissä osoitteessa Itämerentori 2, 00180 Helsinki.

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä eduskunnan hyväksymän väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.

Yhtiön osakkeenomistajat ja asiamiehensä voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä ennakkoon vastaehdotuksia ja kysymyksiä jäljempänä kohdassa C olevien ohjeiden mukaisesti. Yhtiökokoukseen ei ole mahdollista osallistua paikan päällä.

Osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta webcast-lähetyksenä. Ilmoittautuminen webcast-lähetykseen tapahtuu yhtiökokoukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Kokousta näin seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen, joten heillä ei ole muun muassa kysely- tai äänioikeutta yhtiökokouksen aikana. Tarkemmat ohjeet löytyvät tämän kutsun osasta C. “Ohjeita Yhtiökokoukseen osallistuville”.

A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

Puheenjohtajana toimii lakimies Jarmo Kinnunen. Mikäli Jarmo Kinnusella ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii talousjohtaja Mari Erkkilä. Mikäli Mari Erkkilä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelo

Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n ja Innovatics Oy:n toimittamien tietojen perusteella.

6. Vuoden 2021 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Huomioiden, että yhtiökokoukseen voi osallistua ainoastaan ennakkoäänestämisen kautta, yhtiön viimeistään 18.3.2022 julkistama vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

Yhtiön toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti esittää katsauksen yhtiökokouksen webcastissa.

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella maksetaan yhtiön jakokelpoisista varoista 0,13 euron osakekohtainen osinko eli osinkoa maksetaan yhteensä 2.400.000 euroa. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 7.4.2022 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa osingonmaksun tapahtuvan 20.4.2022.

Hallitus ehdottaa, että jakamatta jäänyt osuus tilikauden voitosta siirretään yhtiön voittovarojen tilille.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päättyneeltä tilikaudelta

10. Hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä palkkioista ja matkakustannusten korvaamisesta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön hallitus koostuu viidestä (5) varsinaisesta jäsenestä.

Hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsenten palkkioihin tai matkakustannusten korvauskäytäntöihin ei tehdä muutoksia eli hallituksen puheenjohtajalle maksetaan jatkossakin 3.000 euron kuukausipalkkio, hallituksen muille jäsenille maksetaan 1.500 euron kuukausipalkkio ja matkakustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

11. Hallituksen jäsenten valitseminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön hallitus jatkaa nykyisellä kokoonpanollaan, eli että hallituksen valitaan uudelleen seuraavat viisi varsinaista jäsentä: Christoffer Häggblom, Kari Joki-Hollanti, Ilkka Hiidenheimo, Saila Miettinen-Lähde ja Michael Richter.

12. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. Päävastuullisena tilintarkastajana toimisi tilintarkastusyhteisön ilmoituksen mukaan KHT Kim Järvi.

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajan palkkio maksetaan kohtuullisen laskun mukaisesti.

14. Tarkastusvaliokunta ja sen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallituksen näkemyksen mukaan olisi perusteltua, että yhtiöllä on tarkastusvaliokunta, jonka perustamisesta päättää varsinaisessa yhtiökokouksessa 5.4.2022 valittu hallitus tulevassa järjestäytymiskokouksessaan. Tarkastusvaliokunnan tehtävänä olisi muun muassa:

– seurata ja arvioida taloudellista raportointijärjestelmää;
– seurata ja arvioida sisäisen valvonnan ja tarkastuksen sekä riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta;
– seurata ja arvioida, miten yhtiön ja sen lähipiirin kesken tehtävät sopimukset ja muut oikeustoimet täyttävät vaatimukset tavanomaiseen toimintaan kuulumisesta ja markkinaehdoista;
– seurata ja arvioida tilintarkastajan riippumattomuutta ja erityisesti tämän harjoittamaa muiden kuin tilintarkastuspalveluiden tarjoamista; ja
– seurata yhtiön tilintarkastusta ja valmistella yhtiön tilintarkastajan valinta.

Hallitus ehdottaa yhtiökokouksen päättävän, että perustettavan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 1.000 euron kokouskohtainen palkkio ja valiokunnan jäsenille maksetaan 500 euron kokouskohtainen palkkio.

15. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta. Nimitystoimikunnan tehtävänä olisi jatkossa mm. valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle.

Nimitystoimikunta koostuisi kolmesta jäsenestä, jotka ovat yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa tai niiden nimeämiä edustajia. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimisi nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä, ellei hän kuulu nimitystoimikuntaan muulla perusteella (asiantuntijajäsenenä toimiessaan hallituksen puheenjohtaja ei olisi nimitystoimikunnan virallinen jäsen eikä hänellä olisi äänioikeutta).

Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyy liitteenä olevan nimitystoimikunnan työjärjestyksen.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään maksullisesta tai maksuttomasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2.000.000 kappaletta. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutusta voidaan käyttää yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseen ja yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi sekä muihin yhtiön hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen.

Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka, ja se korvaisi aiemmat valtuutukset suunnatusta osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

17. Kokouksen päättäminen

B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Tämä kokouskutsu yhtiökokouksen asialistalla olevine päätösehdotuksineen ovat saatavilla Lemonsoft Oyj:n sijoittajasivuilla osoitteessa https://investors.lemonsoft.fi. Yhtiön tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat myös saatavilla edellä mainituilla sijoittajasivuilla. Vuosikertomuksesta lähetetään osakkeenomistajille pyydettäessä jäljennös.

Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Lemonsoft Oyj:n sijoittajasivuilla 15.4.2022 alkaen.

C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE

Väliaikaisen lain mukaisesti ja pandemian leviämisen rajoittamiseksi järjestetään yhtiökokous siten, että osakkeenomistajat tai asiamiehensä eivät voi saapua kokouspaikalle. Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon, esittämällä vastaehdotuksia ennakkoon ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti. Myös asiamiesten tulee äänestää ennakkoon alla kuvatulla tavalla.

Osakkeenomistaja tai asiamies ei voi osallistua kokoukseen myöskään reaaliaikaisen yhteyden välityksellä, mutta osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta henkilökohtaisen linkin kautta.

Videoyhteyslinkki ja salasana kokouksen seuraamiseksi etäyhteydellä lähetetään sähköpostilla ja tekstiviestinä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen ja matkapuhelinnumeroon. Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä on mahdollista vain yhtiökokouksen täsmäytyspäivän mukaisille osakkeenomistajille. Kokousta etäyhteydellä seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen. Yhtiökokouksen ääniluettelo ja äänestysten tulokset määräytyvät yksinomaan ennakkoäänestyksen perusteella.

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 24.3.2022 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 15.3.2022 klo 10.00. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 29.3.2022 klo 16.00 mennessä, jolloin ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika ja yhteystiedot. Osakkeenomistajien yhtiölle tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään ainoastaan yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat, jonka osakkeet ovat rekisteröitynä hänen suomalaisella arvo-osuustilillään, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 15.3.2022 klo 10.00 ja 29.3.2022 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

  1. Internet-sivujen kautta https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous

Sähköisessä ilmoittautumisessa ja ennakkoäänestämisessä vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

  1. Postitse tai sähköpostitse

Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön internet-sivuilla viimeistään 15.3.2022 saatavilla olevan ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous/Lemonsoft Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet yllä kohdan b) mukaisesti postitse tai sähköpostitse, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että viestistä ilmenee yllä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Äänestyksen ohjeet ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous. Lisätietoja ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen liittyen on saatavissa puhelimitse yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana numerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan valtuuttama asiamies voi osallistua kokoukseen vain äänestämällä osakkeenomistajan puolesta ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun ja ennakkoäänestykseen henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Lakimääräisen edustusoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa suomi.fi valtuudet -palvelua. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous viimeistään 15.3.2022.

Osakkeenomistajan asiamiehen on toimitettava asianmukaisesti täytetyt ja allekirjoitetut valtakirjat yhdessä asianmukaisesti täytetyn ja allekirjoitetun ennakkoäänestyslomakkeen kanssa lomakkeella annettujen ohjeiden mukaisesti ensisijaisesti liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestämisen yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Pelkkien valtuutusasiakirjojen toimittaminen yhtiölle tai Innovatics Oy:lle ei johda siihen, että osakkeenomistajan ennakkoäänet otetaan huomioon. Osakkeenomistajan ilmoittautumisen ja ennakkoäänien onnistunut kirjaaminen edellyttää tämän lisäksi, että asiamies ilmoittaa osakkeenomistajan ja äänestää ennakkoon hänen puolestaan tässä kutsussa kuvatuin tavoin.

4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 24.3.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 31.3.2022 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon ja huolehtimaan ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

5. Muut ohjeet/tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen agm@lemonsoft.fi viimeistään 10.3.2022 klo 16.00 mennessä. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous viimeistään 15.3.2022.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 21.3.2022 klo 16.00 asti joko sähköisessä ilmoittautumispalvelussa tai sähköpostitse osoitteeseen agm@lemonsoft.fi. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous viimeistään 25.3.2022. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Lemonsoft Oyj:llä on kokouskutsun lähetyspäivänä 4.3.2022 yhteensä 18.273.726 osaketta, jotka edustavat yhtä monta ääntä.

Vaasassa, 4.3.2022

LEMONSOFT OYJ

Hallitus

LEMONSOFT OYJ: KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Lemonsoft Oyj Yhtiötiedote 04.03.2022 klo 10.00

Lemonsoft Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään 5.4.2022 klo 10.00. Kokous pidetään poikkeusjärjestelyin ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa Helsingissä osoitteessa Itämerentori 2, 00180 Helsinki.

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä eduskunnan hyväksymän väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.

Yhtiön osakkeenomistajat ja asiamiehensä voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä ennakkoon vastaehdotuksia ja kysymyksiä jäljempänä kohdassa C olevien ohjeiden mukaisesti. Yhtiökokoukseen ei ole mahdollista osallistua paikan päällä.

Osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta webcast-lähetyksenä. Ilmoittautuminen webcast-lähetykseen tapahtuu yhtiökokoukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Kokousta näin seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen, joten heillä ei ole muun muassa kysely- tai äänioikeutta yhtiökokouksen aikana. Tarkemmat ohjeet löytyvät tämän kutsun osasta C. “Ohjeita Yhtiökokoukseen osallistuville”.

A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

Puheenjohtajana toimii lakimies Jarmo Kinnunen. Mikäli Jarmo Kinnusella ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii talousjohtaja Mari Erkkilä. Mikäli Mari Erkkilä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelo

Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n ja Innovatics Oy:n toimittamien tietojen perusteella.

6. Vuoden 2021 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Huomioiden, että yhtiökokoukseen voi osallistua ainoastaan ennakkoäänestämisen kautta, yhtiön viimeistään 18.3.2022 julkistama vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

Yhtiön toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti esittää katsauksen yhtiökokouksen webcastissa.

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella maksetaan yhtiön jakokelpoisista varoista 0,13 euron osakekohtainen osinko eli osinkoa maksetaan yhteensä 2.400.000 euroa. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 24.3.2022 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa osingonmaksun tapahtuvan 20.4.2022.

Hallitus ehdottaa, että jakamatta jäänyt osuus tilikauden voitosta siirretään yhtiön voittovarojen tilille.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päättyneeltä tilikaudelta

10. Hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä palkkioista ja matkakustannusten korvaamisesta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön hallitus koostuu viidestä (5) varsinaisesta jäsenestä.

Hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsenten palkkioihin tai matkakustannusten korvauskäytäntöihin ei tehdä muutoksia eli hallituksen puheenjohtajalle maksetaan jatkossakin 3.000 euron kuukausipalkkio, hallituksen muille jäsenille maksetaan 1.500 euron kuukausipalkkio ja matkakustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

11. Hallituksen jäsenten valitseminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön hallitus jatkaa nykyisellä kokoonpanollaan, eli että hallituksen valitaan uudelleen seuraavat viisi varsinaista jäsentä: Christoffer Häggblom, Kari Joki-Hollanti, Ilkka Hiidenheimo, Saila Miettinen-Lähde ja Michael Richter.

12. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. Päävastuullisena tilintarkastajana toimisi tilintarkastusyhteisön ilmoituksen mukaan KHT Kim Järvi.

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajan palkkio maksetaan kohtuullisen laskun mukaisesti.

14. Tarkastusvaliokunta ja sen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallituksen näkemyksen mukaan olisi perusteltua, että yhtiöllä on tarkastusvaliokunta, jonka perustamisesta päättää varsinaisessa yhtiökokouksessa 5.4.2022 valittu hallitus tulevassa järjestäytymiskokouksessaan. Tarkastusvaliokunnan tehtävänä olisi muun muassa:

– seurata ja arvioida taloudellista raportointijärjestelmää;
– seurata ja arvioida sisäisen valvonnan ja tarkastuksen sekä riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta;
– seurata ja arvioida, miten yhtiön ja sen lähipiirin kesken tehtävät sopimukset ja muut oikeustoimet täyttävät vaatimukset tavanomaiseen toimintaan kuulumisesta ja markkinaehdoista;
– seurata ja arvioida tilintarkastajan riippumattomuutta ja erityisesti tämän harjoittamaa muiden kuin tilintarkastuspalveluiden tarjoamista; ja
– seurata yhtiön tilintarkastusta ja valmistella yhtiön tilintarkastajan valinta.

Hallitus ehdottaa yhtiökokouksen päättävän, että perustettavan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 1.000 euron kokouskohtainen palkkio ja valiokunnan jäsenille maksetaan 500 euron kokouskohtainen palkkio.

15. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta. Nimitystoimikunnan tehtävänä olisi jatkossa mm. valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle.

Nimitystoimikunta koostuisi kolmesta jäsenestä, jotka ovat yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa tai niiden nimeämiä edustajia. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimisi nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä, ellei hän kuulu nimitystoimikuntaan muulla perusteella (asiantuntijajäsenenä toimiessaan hallituksen puheenjohtaja ei olisi nimitystoimikunnan virallinen jäsen eikä hänellä olisi äänioikeutta).

Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyy liitteenä olevan nimitystoimikunnan työjärjestyksen.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään maksullisesta tai maksuttomasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2.000.000 kappaletta. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutusta voidaan käyttää yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseen ja yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi sekä muihin yhtiön hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen.

Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka, ja se korvaisi aiemmat valtuutukset suunnatusta osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

17. Kokouksen päättäminen

B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Tämä kokouskutsu yhtiökokouksen asialistalla olevine päätösehdotuksineen ovat saatavilla Lemonsoft Oyj:n sijoittajasivuilla osoitteessa https://investors.lemonsoft.fi. Yhtiön tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat myös saatavilla edellä mainituilla sijoittajasivuilla. Vuosikertomuksesta lähetetään osakkeenomistajille pyydettäessä jäljennös.

Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Lemonsoft Oyj:n sijoittajasivuilla 15.4.2022 alkaen.

C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE

Väliaikaisen lain mukaisesti ja pandemian leviämisen rajoittamiseksi järjestetään yhtiökokous siten, että osakkeenomistajat tai asiamiehensä eivät voi saapua kokouspaikalle. Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon, esittämällä vastaehdotuksia ennakkoon ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti. Myös asiamiesten tulee äänestää ennakkoon alla kuvatulla tavalla.

Osakkeenomistaja tai asiamies ei voi osallistua kokoukseen myöskään reaaliaikaisen yhteyden välityksellä, mutta osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta henkilökohtaisen linkin kautta.

Videoyhteyslinkki ja salasana kokouksen seuraamiseksi etäyhteydellä lähetetään sähköpostilla ja tekstiviestinä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen ja matkapuhelinnumeroon. Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä on mahdollista vain yhtiökokouksen täsmäytyspäivän mukaisille osakkeenomistajille. Kokousta etäyhteydellä seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen. Yhtiökokouksen ääniluettelo ja äänestysten tulokset määräytyvät yksinomaan ennakkoäänestyksen perusteella.

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 24.3.2022 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 15.3.2022 klo 10.00. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 29.3.2022 klo 16.00 mennessä, jolloin ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika ja yhteystiedot. Osakkeenomistajien yhtiölle tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään ainoastaan yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat, jonka osakkeet ovat rekisteröitynä hänen suomalaisella arvo-osuustilillään, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 15.3.2022 klo 10.00 ja 29.3.2022 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

  1. Internet-sivujen kautta https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous

Sähköisessä ilmoittautumisessa ja ennakkoäänestämisessä vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

  1. Postitse tai sähköpostitse

Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön internet-sivuilla viimeistään 15.3.2022 saatavilla olevan ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous/Lemonsoft Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet yllä kohdan b) mukaisesti postitse tai sähköpostitse, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että viestistä ilmenee yllä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Äänestyksen ohjeet ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous. Lisätietoja ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen liittyen on saatavissa puhelimitse yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana numerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan valtuuttama asiamies voi osallistua kokoukseen vain äänestämällä osakkeenomistajan puolesta ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun ja ennakkoäänestykseen henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Lakimääräisen edustusoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa suomi.fi valtuudet -palvelua. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous viimeistään 15.3.2022.

Osakkeenomistajan asiamiehen on toimitettava asianmukaisesti täytetyt ja allekirjoitetut valtakirjat yhdessä asianmukaisesti täytetyn ja allekirjoitetun ennakkoäänestyslomakkeen kanssa lomakkeella annettujen ohjeiden mukaisesti ensisijaisesti liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestämisen yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Pelkkien valtuutusasiakirjojen toimittaminen yhtiölle tai Innovatics Oy:lle ei johda siihen, että osakkeenomistajan ennakkoäänet otetaan huomioon. Osakkeenomistajan ilmoittautumisen ja ennakkoäänien onnistunut kirjaaminen edellyttää tämän lisäksi, että asiamies ilmoittaa osakkeenomistajan ja äänestää ennakkoon hänen puolestaan tässä kutsussa kuvatuin tavoin.

4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 24.3.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 31.3.2022 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon ja huolehtimaan ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

5. Muut ohjeet/tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen agm@lemonsoft.fi viimeistään 10.3.2022 klo 16.00 mennessä. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous viimeistään 15.3.2022.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 21.3.2022 klo 16.00 asti joko sähköisessä ilmoittautumispalvelussa tai sähköpostitse osoitteeseen agm@lemonsoft.fi. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla https://investors.lemonsoft.fi/yhtiokokous viimeistään 25.3.2022. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Lemonsoft Oyj:llä on kokouskutsun lähetyspäivänä 4.3.2022 yhteensä 18.273.726 osaketta, jotka edustavat yhtä monta ääntä.

Vaasassa, 4.3.2022

LEMONSOFT OYJ

Hallitus

Lemonsoft Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2021: Liikevaihdon kasvu jatkui vahvana, onnistunut listautuminen First North -markkinapaikalle

Lemonsoft Oyj tilinpäätöstiedote 16.2.2022 kello 10.30

LOKA-JOULUKUU 2021

  • Liikevaihto kasvoi 35,2 % ja oli 4 943 tuhatta euroa (3 656)
  • Oikaistu käyttökate oli 1 269 tuhatta euroa (1 241), osuus liikevaihdosta 25,7 % (33,9)
  • Liikevoitto (EBIT) oli -298 tuhatta euroa (1 026), osuus liikevaihdosta -6,0 % (28,1)
  • Oikaistu liikevoitto oli 1 207 tuhatta euroa (1 213), osuus liikevaihdosta 24,4 % (33,2)
  • Kauden tulos oli -364 tuhatta euroa (742), osuus liikevaihdosta -7,4 % (20,3)
  • Lemonsoft Oyj listautui Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle marraskuussa 2021. Yhtiö keräsi listautumisen yhteydessä noin 15 miljoonan euron bruttovarat ja sai yli 5 200 uutta osakkeenomistajaa. Listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut olivat yhteensä 1,4 miljoonaa euroa, mistä vuoden 2021 viimeiselle neljännekselle kohdistui 1,2 miljoonaa euroa

TAMMI-JOULUKUU 2021

  • Liikevaihto kasvoi 26,8 % ja oli 17 227 tuhatta euroa (13 588)
  • Oikaistu käyttökate oli 5 635 tuhatta euroa (4 683), osuus liikevaihdosta 32,7 % (34,5)
  • Liikevoitto (EBIT) oli 3 070 tuhatta euroa (3 906), osuus liikevaihdosta 17,8 % (28,7)
  • Oikaistu liikevoitto oli 5 411 tuhatta euroa (4 428), osuus liikevaihdosta 31,4 % (32,6)
  • Kauden tulos oli 2 272 tuhatta euroa (2 976), osuus liikevaihdosta 13,2 % (21,9)
  • Varastonhallintaratkaisuihin erikoistuvan Metsys Oy:n osto helmikuussa 2021, rakentamisen ja asumisen ERP-järjestelmä Talosoftaan liittyvän liiketoiminnan osto kesäkuussa 2021 sekä asiantuntijayritysten toiminnanohjausjärjestelmiin erikoistuvan PlanMill Oy:n osto elokuussa 2021

Avainluvut

1 000 euroa10-12/202110-12/20201-12/20211-12/2020
Liikevaihto4 9433 65617 22713 588
Liikevaihdon kasvu, %35,2 %28,0 %26,8 %27,7 %
SaaS3 7412 69112 99610 316
Transaktiot2982831 084956
Konsultointi ja muu liikevaihto9046813 1482 316
  
Myyntikate4 3803 17915 33511 941
Myyntikate-%88,6 %87,0 %89,0 %87,9 %
Käyttökate (EBITDA)521 2604 2314 794
Käyttökate-%1,1 %34,5 %24,6 %35,3 %
Oikaistu käyttökate *1 2691 2415 6354 683
Oikaistu käyttökate, % liikevaihdosta25,7 %33,9 %32,7 %34,5 %
Liikevoitto (EBIT)-2981 0263 0703 906
Liikevoitto-%-6,0 %28,1 %17,8 %28,7 %
Oikaistu liikevoitto **1 2071 2135 4114 428
Oikaistu liikevoitto, % liikevaihdosta24,4 %33,2 %31,4 %32,6 %
Katsauskauden/tilikauden voitto (tappio)-3647422 2722 976
Katsauskauden/tilikauden voitto (tappio), % liikevaihdosta-7,4 %20,3 %13,2 %21,9 %
  
Omavaraisuusaste, %75,0 %61,6 %75,0 %61,6 %
Nettovelka-15 760-3 099-15 760-3 099
Nettovelkaantumisaste, %-71,7 %-44,3 %-71,7 %-44,3 %
Osakekohtainen tulos (EPS)-0,021 091,320,394 375,92
Henkilöstön määrä kauden lopussa153110153110
Ulkona olevat osakkeet kauden lopussa18 273 72668018 273 726680
Ulkona olevat osakkeet kauden aikana keskimäärin17 849 1516805 879 408680
* Oikaistu käyttökate on kauden käyttökate (EBITDA) oikaistuna yritysostoihin ja listautumiseen liittyvillä kustannuksilla sekä tietyillä satunnaisilla erillä (Covid-19 eläkemaksun alennus ja Business Finlandin tuki)
** Oikaistu liikevoitto on kauden liikevoitto (EBIT) oikaistuna liikearvon poistolla, yritysostoihin ja listautumiseen liittyvillä kustannuksilla sekä tietyillä satunnaisilla erillä (Covid-19 eläkemaksun alennus ja Business Finlandin tuki)

Toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti

”Lemonsoft Oyj:n liiketoiminta jatkoi vuonna 2021 vahvalla kasvu-uralla – liikevaihto kasvoi 26,8 % kiihtyneen uusasiakasmyynnin, nykyasiakaskannan lisämyynnin ja yritysostojen myötä. Voitimme uusia asiakkuuksia kaikilla asiakastoimialoillamme, erityisesti teollisuudessa ja tukkuasiakkaissa. Teimme vuoden aikana kolme yritysostoa ja marraskuussa listauduimme onnistuneesti First North -markkinapaikalle. Vahvoista kasvupanostuksista, toteutetuista yritysostoista ja listautumisesta huolimatta kannattavuutemme pysyi hyvällä tasolla.

Asiakkaiden lukumäärä jatkoi kasvuaan ja oli vuoden 2021 lopussa noin 6 800 verrattuna vuoden 2020 lopun noin 6 100 asiakkaaseen. Asiakaspoistuma (revenue churn) laski hieman edellisvuodesta ja oli 3,1 % liikevaihdosta, kun vuonna 2020 vastaava luku oli 3,4 %. Nykyasiakaskannan jatkuvan liikevaihdon pysyvyys (NRR, Net Revenue Retention) säilyi samalla tasolla kuin vuonna 2020 ollen 108 %.

Panostuksemme uusasiakasmyyntiin näkyivät vuoden aikana ja saimme 31,8 % enemmän uusia asiakkaita vuoteen 2020 verrattuna. Samalla kehitimme toimintoja lisärekrytointien sekä organisoitumisen kautta mm. asiakaspalvelussa. Onnistuimme pitämään tukipalveluiden asiakastyytyväisyyden keskimäärin 92 %:ssa koko vuoden.

Panostamme strategiamme mukaisesti paljon tuotekehitykseen, etenkin asiakkailta tulleisiin kehitysehdotuksiin. Yksi isoista projekteista oli uusi käyttäjähallinta, jonka saimme valmiiksi vuoden 2021 lopulla. Julkaisimme myös kaksi täysin uutta tuotetta: WorkIn, alustatalouden palvelu, jonka avulla voi työllistää tai työllistyä, ja Regista, jonka avulla yritys pystyy kuvaamaan liiketoimintaprosessinsa ja yhdistämään ne toiminnanohjausjärjestelmään. Myös verkkokaupparatkaisumme LemonShop kehittyi voimakkaasti, sekä koronapandemian että myös yleisen digitalisoitumisen myötä.

Haluamme yritysostojen avulla vahvistaa markkina-asemaamme, suuntautua uudelle toimialalle tai hankkia uutta osaamista. Helmikuussa 2021 hankimme Metsys Oy:n, joka toi meille vahvaa osaamista vaativien WMS-ratkaisujen tekemisessä. Metsysin asiakkaat ovat isoja kansainvälisiä teollisuusyrityksiä, joille räätälöidään tarpeita vastaava varastonhallintaratkaisu. Metsysin myötä olemme nyt läsnä myös Jyväskylässä. Vuoden toinen yritysosto tapahtui kesäkuussa, kun ostimme Talosoftan liiketoiminnan Alma Medialta. Talosofta on erityisesti talotehtaille suunniteltu ohjelmisto ja vahvistaa asemaamme rakennustoimialalla. Oston myötä avasimme uuden toimiston Ouluun. Vuoden kolmas yritysosto oli PlanMill Oy elokuussa. PlanMill on erikoistunut kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille palveluja tarjoavien asiantuntijayritysten ratkaisuihin. Tavoitteenamme on vahvistaa merkittävästi asemaamme tässä sektorissa.

Vuonna 2021 saimme uusia lemonsoftilaisia yhteensä lähes 50, joista osan yrityskauppojen myötä. Johtoon saimme lisää uutta osaamista Jan-Erik Lindforsin aloitettua keväällä 2021 varatoimitusjohtajana. Työnjakomme on selkeä: toimitusjohtaja keskittyy tuotteeseen ja teknologiaan, varatoimitusjohtaja myyntiin, markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Jatkamme vuonna 2022 strategiaamme, jonka voi tiivistää sanaan ”liiketoiminnallesi”. Teemme ratkaisuja, joiden avulla yritykset kehittävät omaa liiketoimintaansa. Aiomme kasvaa edelleen ja jatkaa voimakasta tuotekehitystä. Henkilöstön osaamisen kehittäminen ja viihtyminen työssään on jatkossakin erityisen tärkeää. Kiitän henkilöstöä erinomaisesta työstä päättyneen vuoden aikana sekä uusia osakkeenomistajiamme luottamuksesta Lemonsoftia kohtaan.”

Konsernin taloudellinen kehitys

Konsernin taloudellinen tulos ja kannattavuus
Loka-joulukuu 2021
Lemonsoft-konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 4 943 tuhatta euroa (3 656). Liikevaihto kasvoi 1 287 tuhatta euroa eli 35,2 %, ja orgaaninen kasvu oli 13,1 %. Liikevaihtoa kasvattivat erityisesti uusasiakashankinta sekä Metsys Oy:n ja PlanMill Oy:n osto sekä Talosofta -liiketoimintakauppa.

SaaS-liikevaihdon osuus konsernin liikevaihdosta katsauskauden aikana oli 75,7 % (73,6), transaktioliikevaihdon osuus 6,0 % (7,7), konsultointiliikevaihdon ja muiden tuottojen osuus 18,3 % (18,6).

Konsernin kauden käyttökate oli 52 tuhatta euroa (1 260) eli 1,1 % (34,5) liikevaihdosta. Katsauskauden käyttökatteeseen vaikuttivat erityisesti listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut, jotka olivat katsauskaudella 1,2 miljoonaa euroa. Oikaistu käyttökate oli 1 269 tuhatta euroa (1 241) eli 25,7 % (33,9) liikevaihdosta. Listautumiseen liittyvien kertaluontoisten kulujen lisäksi kauden oikaistuun käyttökatteeseen vaikuttivat kasvaneet palkkakustannukset etupainotteisten rekrytointien vuoksi sekä korkeammat muut liiketoiminnan kulut. Kauden aikana aloitti 13 uutta henkilöä ja Ouluun perustettiin uusi toimipaikka.

Liikevoitto oli -298 tuhatta euroa (1 026) eli -6,0 % (28,1) liikevaihdosta. Liikearvon poistoilla sekä listautumiseen ja yritysostoihin liittyvillä kustannuksilla oikaistu liikevoitto oli 1 207 tuhatta euroa (1 213) eli 24,4 % (33,2) liikevaihdosta. Listautumiseen liittyvien kertaluontoisten kulujen lisäksi kauden oikaistuun käyttökatteeseen vaikuttivat kasvaneet palkkakustannukset etupainotteisten rekrytointien vuoksi sekä korkeammat muut liiketoiminnan kulut.

Katsauskauden tulos oli -364 tuhatta euroa (742) eli -7,4 % (20,3) liikevaihdosta.

Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella oli 269 tuhatta euroa (1 372). Katsauskauden liiketoiminnan rahavirtaan vaikuttivat listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut.

Tammi-joulukuu 2021
Lemonsoft-konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 17 227 tuhatta euroa (13 588). Liikevaihto kasvoi 3 639 tuhatta euroa eli 26,8 %, ja orgaaninen kasvu oli 13,4 %. Liikevaihtoa kasvattivat erityisesti Metsys Oy:n sekä toisen vuosipuoliskon osalta PlanMill Oy:n osto ja Talosofta-liiketoimintakauppa.

SaaS-liikevaihdon osuus konsernin liikevaihdosta katsauskauden aikana oli 75,4 % (75,9), transaktioliikevaihdon osuus 6,3 % (7,0), konsultointiliikevaihdon ja muiden tuottojen osuus 18,3 % (17,0).

Konsernin tilikauden käyttökate oli 4 231 tuhatta euroa (4 794) eli 24,6 % (35,3) liikevaihdosta. Tilikauden käyttökatteeseen vaikuttivat erityisesti listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut. Listautumiseen ja yritysostoihin liittyvillä kustannuksilla oikaistu käyttökate oli 5 635 tuhatta euroa (4 683) eli 32,7 % (34,5) liikevaihdosta. Listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut koko tilikaudella olivat 1,4 miljoonaa euroa ja yritysostoihin liittyvät kustannukset tilikaudella olivat yhteensä 62 (34) tuhatta euroa. Tilikauden oikaistuun käyttökatteeseen vaikuttivat myös neljännen kvartaalin korkeammat palkkakustannukset ja liiketoiminnan muut kulut.

Liikevoitto oli 3 070 tuhatta euroa (3 906) eli 17,8 % (28,7) liikevaihdosta. Fuusioituneiden yhtiöiden poistoilla ja liikearvon poistolla sekä listautumiseen ja yritysostoihin liittyvillä kustannuksilla oikaistu liikevoitto oli 5 411 tuhatta euroa (4 428) eli 31,4 % (32,6) liikevaihdosta.

Tilikauden tulos oli 2 272 tuhatta euroa (2 976) eli 13,2 % (21,9) liikevaihdosta.

Liiketoiminnan rahavirta tilikaudella oli 3 994 tuhatta euroa (4 455). Tilikauden liiketoiminnan rahavirtaan vaikuttivat listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut.

Tase, rahoitus ja investoinnit
Taseen loppusumma tilikauden lopussa oli 29 798 tuhatta euroa (11 823). Taseen loppusummaa kasvatti erityisesti listautuminen, jonka myötä rahat ja pankkisaamiset kasvoivat 19 060 tuhanteen euroon (5 099). Lisäksi taseen loppusummaa kasvattivat Metsys Oy:n, PlanMill Oy:n sekä Talosofta-liiketoiminnan hankinnat, jonka myötä konserniliikearvon määrä kasvoi kauden lopussa 5 478 tuhanteen euroon (3 207). Muiden sijoitusten osuus kasvoi Vaasan toimitilainvestoinnin myötä sijoitusten ollessa tilikauden lopussa 1 874 tuhatta euroa (1 494).

Yhtiö ei ole aktivoinut tuotekehitysmenoja tilikaudella tai vertailukaudella.

Konsernin oman pääoman määrä tilikauden lopussa oli 21 991 tuhatta euroa (6 988). Omaa pääomaa kasvatti listautuminen, jonka myötä sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto kasvoi kauden lopussa 14 980 tuhanteen euroon (41). Osinkoa jaettiin osakkeenomistajille tilikaudella 2 210 tuhatta euroa.

Omavaraisuusaste tilikauden lopussa oli 75,0 % (61,6) ja korollista velkaa oli 3 300 tuhatta euroa (2 000).

Henkilöstö, johto ja hallinto

Konsernin henkilöstömäärä tilikaudella oli keskimäärin 129 (102) henkilöä. Konsernin henkilöstömäärä 31.12.2021 oli 153 (110) henkilöä. Tilikauden aikana henkilöstömäärä on ollut vahvassa kasvussa, ja rekrytoinnit ovat kohdistuneet laajasti koko organisaation vahvistamiseen. Yritysostojen ja liiketoimintakaupan myötä saimme vuodelle 2021 yhteensä 24 uutta henkilöä. Rekrytointipanostusten ja yritysostojen ansiosta yhtiön henkilöstömäärä kasvoi tilikaudella yli 39 % edelliseen vuoteen verrattuna.

Konsernin henkilöstömäärä 153 henkilöä 31.12.2021 jakaantuu seuraavasti:

  • tuotekehitys 85 henkilöä
  • asiakaspalvelu 35 henkilöä
  • myynti 16 henkilöä
  • muut toiminnot yhteensä 17 henkilöä

Lemonsoftin organisaatiota uudistettiin kesäkuussa 2021 ja muutoksen jälkeen konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti, varatoimitusjohtaja Jan-Erik Lindfors (vastuullaan myynti, markkinointi ja asiakaspalvelu), myyntijohtaja Timur Karakan, asiakaskokemusjohtaja Janika Vilponen, tuotehallintojohtaja Pauli Siirtola ja talousjohtaja Mari Erkkilä. Strategiassamme on myös tulevaisuudessa vahvasti yritysostot, joten vahvistimme organisaatiota Alpo Luostarisella (Director, M&A and IR), vastuualueenaan yritysostot ja sijoittajasuhteet.

Yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous

Lemonsoft Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 11.3.2021. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2020.

Yhtiökokous valitsi hallitukseen neljä jäsentä: Christoffer Häggblomin, Michael Richterin, Kari Joki-Hollannin ja Jani Tyynin. Hallitus on keskuudestaan valinnut Christoffer Häggblomin puheenjohtajaksi. Jani Tyyni on eronnut hallituksen jäsenyydestä huhtikuussa 2021. Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 1 500 euroa kuukaudessa ja hallituksen muille jäsenille 1 000 euroa kuukaudessa.

Yhtiökokous päätti, että yhtiön tilintarkastajana valitaan jatkamaan tilintarkastusyhteisö KPMG. Tilintarkastusyhteisön nimeämänä vastuunalaisena tilintarkastajana jatkaa KHT Mari Kaasalainen. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio sopimuksen mukaan.

Osakkeenomistajien yksimielinen päätös

Lemonsoft Oyj on osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä 30.8.2021 tehnyt seuraavat päätökset:

Yhtiön hallituksen uusiksi varsinaisiksi jäseniksi valittiin Ilkka Hiidenheimo ja Saila Miettinen-Lähde. Hallituksen vanhoina jäseninä jatkavat Christoffer Häggblom (puheenjohtaja), Kari Joki-Hollanti ja Michael Richter.

Hallituksen jäsenille maksettavia palkkioita korotettiin seuraavasti:

  • hallituksen puheenjohtajalle maksettava palkkio on 3 000 euroa kuukaudessa (aiemmin 1 500 euroa kuukaudessa) ja
  • hallituksen muille jäsenille maksettava palkkio on 1 500 euroa kuukaudessa kullekin (aiemmin 1 000 euroa kuukaudessa).

Yhtiön yhtiömuoto päätettiin muuttaa julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj) ja korottaa yhtiön osakepääomaa. Samalla päätettiin toteuttaa maksuton osakeanti (ns. osakkeiden splittaus), jossa kutakin olemassa olevaa osaketta kohti annettiin 24 999 osaketta. Yhtiön yhtiöjärjestystä päätettiin samalla muuttaa vastaamaan Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikan vaatimuksia.

Valtuutettiin hallitus päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 1 000 000 osaketta. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta kuitenkin enintään 30.6.2022 saakka.

Lisäksi todettiin, että yhtiön tilintarkastaja KPMG Oy Ab on ilmoittanut yhtiön päävastuullisen tilintarkastajan vaihtuvan ja että uusi päävastuullinen tilintarkastaja on KHT Kim Järvi.

Osakkeet ja osakkeenomistajat

Osakepääoma ja osakkeiden lukumäärä
Yhtiöllä on yksi osakesarja ja kaikilla osakkeilla on yhtäläiset oikeudet. Tilikauden lopussa Lemonsoft Oyj:n osakepääoma koostui 18 273 726 (680) osakkeesta. Osakkeiden määrä oli tilikaudella keskimäärin 5 879 408 (680) osaketta. Osakkeiden määrässä on huomioitu osakesplit maksuttomalla suunnatulla osakeannilla.
Yhtiön osake on kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Katsauskauden aikana osakkeen ylin kurssi oli 20,00 euroa ja alin 14,05 euroa. Päätöskurssi 30.12.2021 oli 18,00 euroa. Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla oli noin 328,9 miljoonaa euroa.

Yhtiöllä oli 31.12.2021 yhteensä 2 870 osakkeenomistajaa. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat löytyvät yhtiön sijoittajasivuilta osoitteesta https://investors.lemonsoft.fi/osakkeenomistajat/.

Hallituksen valtuutukset
Lemonsoft Oyj päätti osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä 30.8.2021 valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 1 000 000 osaketta. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta kuitenkin enintään 30.6.2022 saakka.

Merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Suurin alaamme koskeva haaste on ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus. Vahvan kasvun myötä Lemonsoft panostaa voimakkaasti uusien osaajien rekrytointiin. Yhtiön menestys ja orgaanisen kasvun mahdollisuudet riippuvat suurelta osin siitä, kuinka hyvin pystymme hankkimaan palvelukseemme lisää ammattitaitoista henkilöstöä, motivoimaan ja sitouttamaan heitä sekä ylläpitämään ja kehittämään osaamista.

Lemonsoftin asiakasyritysten liiketoiminnan mahdollinen heikkeneminen voisi näkyä mm. teollisuusyritysten investointien vähenemisenä ja alihankintaketjujen tarpeen pienentymisenä. Tämä vaikuttaisi myös toiminnanohjausjärjestelmien kysyntään negatiivisesti, mikä voi hidastaa Lemonsoftin uusmyynnin kehitystä ja nykyasiakaskannasta saatavaa lisämyyntiä.

Covid-19 -pandemian kaltaisilla maailmanlaajuisilla pandemioilla voi myös olla suoria ja epäsuoria vaikutuksia Lemonsoftin liiketoimintaan. Pandemiat saattavat lisäksi aiheuttaa yhtiön asiakkaille liiketoiminta- ja konkurssiriskejä, jotka puolestaan voivat vaikuttaa yhtiön liiketoimintaan ja kassatilanteeseen. Yhtiö seuraa jatkuvasti tilanteen kehittymistä riskienhallinnan näkökulmasta.

ERP-markkinoilla on yleisesti runsaasti kilpailua ja toimiala on pirstaloitunut. Pienemmät toimijat ovat pääasiassa keskittyneet tiettyyn pienten ja keskisuurien yritysten sektoriin eivätkä suuremmat toimijat kilpaile asiakkuuksista suoraan samalla markkinalla. Kilpailu Lemonsoftin toimintamarkkinoilla voi kuitenkin kiristyä nykyisten kilpailijoiden tai ketterien uusien toimijoiden vuoksi.

Tietoturvaan ja palveluntarjoajien IT-järjestelmiin liittyvät riskit ovat merkittävä yhtiön liiketoiminnan toimitusvarmuuteen ja jatkuvuuteen vaikuttava tekijä. Lemonsoft investoi jatkuvasti korkeaan toimintavarmuuteen ja korkean tietoturvan järjestelmiin, ja pyrkii varmistumaan ostamiensa palveluiden korkeasta laadusta valitsemalla merkittävimmiksi kumppaneiksi alan johtavia toimijoita. Euroopan tietosuojasääntely saattaa osaltaan tuoda odottamattomia riskejä Lemonsoftin toimintaympäristöön.

Lemonsoftin kasvun kannalta merkittävää on onnistuminen yritysostoissa ja niihin liittyvässä integraatiotyössä. Yhtiö on toteuttanut viime vuosina useita yritysostoja ja pyrkii kasvamaan myös jatkossa yritysostojen kautta. Kohdeyhtiöihin ja niiden integrointiin osaksi Lemonsoftia voi liittyä odottamattomia riskejä.

Hallituksen esitys osingonjaosta

Tilikauden 2021 lopussa konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma oli 24 120 tuhatta euroa ja konsernin emoyhtiön tilikauden tulos 4 155 tuhatta euroa. Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia.

Lemonsoft Oyj:n hallitus esittää yhtiökokoukselle, että 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella maksetaan 0,13 euron osakekohtainen osinko eli osinkoa maksetaan yhteensä 2,4 miljoonaa euroa.

Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Ei olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen.

Näkymät vuodelle 2022

Lemonsoftin tavoitteena on jatkaa vakaata kasvua sekä lisäämällä nykyiselle asiakaskannalle tarjottavien ohjelmistomoduulien määrää että kasvattamalla asiakaskantaa uusilla asiakkuuksilla uusmyynnin kautta.

Digitalisaatiokehityksen ja toiminnanohjausjärjestelmien käytön lisääntymisen Lemonsoftin potentiaalisessa asiakaskentässä odotetaan jatkuvan, erityisesti rakennusalalla sekä teollisuudessa ja logistiikassa. ERP on keskeinen järjestelmä asiakkaan liiketoiminnan ohjaamisen ja jatkuvuuden kannalta, minkä vuoksi asiakaspysyvyyden odotetaan myös pysyvän nykyisellä korkealla tasolla.

Toisen vuosipuoliskon 2021 aikana tehtyjen rekrytointien seurauksena suhteellinen kannattavuus tulee olemaan heikompi vuoden 2022 ensimmäisellä kuin toisella vuosipuoliskolla.

Tulosennuste vuodelle 2022

Lemonsoft arvioi, että tilikauden 2022 liikevaihto kasvaa 23-28 prosenttia verrattuna tilikauteen 2021, ja että oikaistu liikevoitto on 30-35 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2022.

Taloudellinen tiedottaminen ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2022

Lemonsoft Oyj julkistaa seuraavat taloudelliset katsaukset vuonna 2022:

  • osavuosikatsauksen tammi–maaliskuulta 2022 keskiviikkona 27.4.2022
  • puolivuosikatsauksen tammi-kesäkuulta 2022 perjantaina 22.7.2022
  • osavuosikatsauksen tammi-syyskuulta 2022 perjantaina 28.10.2022.

Yhtiön vuosikertomus 31.12.2021 päättyvältä tilikaudelta on suunniteltu julkaistavaksi arviolta 14.3.2022 alkavalla viikolla.

Lemonsoftin varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 5.4.2022.

Lemonsoft Oyj
Hallitus

Lisätietoja

Kari Joki-Hollanti
Toimitusjohtaja
kari.joki-hollanti@lemonsoft.fi
+358 44 730 9271

Alpo Luostarinen
Director, M&A and IR
alpo.luostarinen@lemonsoft.fi
+358 50 911 3507

Hyväksytty neuvonantaja:
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 40 841 3052

Lemonsoft Oyj lyhyesti

Lemonsoft on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjauksen ohjelmistoratkaisuja asiakkaidensa liiketoimintaprosessien ja hallinnon tehostamiseksi eri osa-alueilla. Yhtiön ohjelmistotuotteiden ja niihin liittyvien palveluiden laaja tuotetarjooma mahdollistaa asiakkaiden kokonaisvaltaisen palvelun. Yhtiön standardimuotoiset ja skaalautuvat ohjelmistoratkaisut toimitetaan pääasiassa pilvipalveluna ja ne perustuvat SaaS-malliin, jossa asiakkaat maksavat ohjelmiston käytöstä kuukausittaista palvelumaksua. Yhtiö toimii Suomen ERP-ohjelmistomarkkinalla pääasiassa pienten ja keskisuurten yritysten palveluntarjoajana. Yhtiön asiakaskunta koostuu tämän tiedotteen päivämääränä yli 6 800 Yhtiön ohjelmistoratkaisuja käyttävästä asiakasyhtiöstä, joihin kuuluu asiakkaita erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.

Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.lemonsoft.fi.

Jakelu

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

TAULUKOT
Katsauskauden laadintaperiaatteet

Luvut on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön (FAS) mukaisesti.

Katsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia.

KONSERNIN TULOSLASKELMA

1 000 euroa10-12/202110-12/20201-12/20211-12/2020
LIIKEVAIHTO4 9433 65617 22713 588
Liiketoiminnan muut tuotot1-144556
Materiaalit ja palvelut-563-477-1 893-1 647
Henkilöstökulut-2 538-1 671-8 091-6 065
Poistot ja arvonalentumiset  
Suunnitelman mukaiset poistot-146-98-462-425
Konserniliikearvon poistot-204-136-699-463
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä-350-233-1 161-889
Liiketoiminnan muut kulut-1 791-235-3 059-1 137
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)-2981 0263 0703 906
Rahoitustuotot ja -kulut27-816-13
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA-2701 0193 0863 892
Tuloverot-80-277-778-917
Vähemmistöosuudet130350
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)-3647422 2722 976

KONSERNIN TASE

1 000 euroa12/202112/2020
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet6 4843 708
Aineelliset hyödykkeet533625
Sijoitukset1 8741 495
PYSYVÄT VASTAAVAT yhteensä8 8915 828
VAIHTUVAT VASTAAVAT 
Vaihto-omaisuus yhteensä5227
Lyhytaikaiset saamiset1 795870
Rahat ja pankkisaamiset19 0605 099
VAIHTUVAT VASTAAVAT yhteensä20 9075 995
Vastaavaa yhteensä29 79811 823
 
OMA PÄÄOMA21 9916 988
Vähemmistöosuudet300
VIERAS PÄÄOMA 
Pitkäaikainen vieras pääoma2 4001 500
Lyhytaikainen vieras pääoma5 3773 335
VIERAS PÄÄOMA yhteensä7 7774 835
Vastattavaa yhteensä29 79811 823

KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA

1 000 euroa10-12/202110-12/20201-12/20211-12/2020
Liiketoiminnan rahavirta:
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä-2701 0193 0863 892
Oikaisut:3362281 182919
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta651 2464 2674 811
Käyttöpääoman muutos:225395328486
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja2901 6414 5955 297
Rahoitustuotot ja -kulut sekä verot-21-269-602-842
Liiketoiminnan rahavirta (A)2691 3723 9944 455
  
Investointien rahavirta:  
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin1077-2 560-239
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luov.tulot32010757
Ostetut tytäryhtiöosakkeet0-136-1 236-3 420
Investointien rahavirta (B)-241-129-4 069-3 602
  
Rahoituksen rahavirta:  
Maksetut osingot00-2 210-1 530
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut-450-2501 3002 000
Rahoituksen rahavirta (C)14 495-25014 035470
  
Rahavarojen muutos (A + B + C) lisäys (+) / vähennys (–)14 52399313 9601 323
  
Rahavarat tilikauden alussa4 5374 1075 1003 776
Rahavarat tilikauden lopussa19 0605 10019 0605 099
Rahavarojen muutos14 52399313 9601 323

KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET

1 000 euroa1-12/20211-12/2020
Sidottu oma pääoma
Osakepääoma 1.1.88
Osakepääoman korotus 31.8.720
Osakepääoma tilikauden lopussa808
Sidottu oma pääoma yhteensä808
Vapaa oma pääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1.360
Listautumisanti 16.11.14 9450
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto tilikauden lopussa14 98047
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto yht.14 98047
Edellisten tilikausien voitto 1.1.6 9355 294
Jaetut osingot-2 210-1 530
Osakepääoman korotus 31.8.-720
Edellisten tilikausien voitto/tappio tilikauden lopussa4 6583 764
Tilikauden voitto/tappio2 2722 976
Vapaa oma pääoma yhteensä21 9116 786
Pääomalainat
Pääomalainat 1.1.2000
Pääomalainan siirto-2000
Pääomalainat tilikauden lopussa0200
Pääomalainat yhteensä0200
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ21 9916 994

VASTUUT

Konsernin vastuut12/202112/2020
Toimitilojen vastuut20040
Toimitilojen vuokravastuut < 1 v50
Toimitilojen vuokravastuut >1 v20540
Yhteensä
Leasingvastuut112
Leasingvastuut < 1 v00
Leasingvastuut >1 v069
Yhteensä181
Esineoikeudelliset vakuudet
Käteispantit (irtain esine tai arvopaperi)*1 0731 073
Yrityskiinnitys emoyhtiö2 000500
Yhteensä3 0731 573

*Käteispanttien arvo vastaa pantattujen kiinteistöosakkeiden hankintahintaa

AVAINLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

Myyntikate = Liikevaihto – Materiaalit ja palvelut

Käyttökate (EBITDA) = Liikevoitto/-tappio + poistot ja arvonalentumiset

Oikaistu käyttökate = Liikevoitto/-tappio + poistot ja arvonalentumiset – Covid-19 eläkemaksun alennus – Business Finlandin tuki + M&A -kustannukset + IPO-kustannukset

Liikevoitto (EBIT) = Liikevaihto + liiketoiminnan muut tuotot – Materiaalit ja palvelut – Henkilöstökulut – Liiketoiminnan muut kulut – Poistot ja arvonalentumiset

Oikaistu liikevoitto = Liikevoitto/-tappio – Covid-19 eläkemaksun alennus – Business Finlandin tuki + M&A -kustannukset + IPO-kustannukset + konserniliikearvon poistot

Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma +/- vähemmistöosuus x100 / (Taseen loppusumma – saadut ennakot)

Nettovelkaantumisaste, % = (Lainat rahoituslaitoksilta – rahat ja pankkisaamiset) x100 / Oma pääoma

Nettovelka = Lainat rahoituslaitoksilta – rahat ja pankkisaamiset

Osakekohtainen tulos (EPS) = Tilikauden tulos / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin ilman omia osakkeita’

KÄYTTÖKATTEEN JA LIIKEVOITON OIKAISUT

1 000 euroa10-12/202110-12/20201-12/20211-12/2020
Käyttökate (EBITDA)521 2604 2314 794
Käyttökate (EBITDA), % liikevaihdosta1,1 %34,5 %24,6 %35,3 %
Covid-19 eläkemaksun alennus0-330-89
Business Finland -tuki014-45-56
M&A and IPO -kustannukset1 21601 44934
Oikaistu käyttökate *1 2691 2415 6354 683
Oikaistu käyttökate, % liikevaihdosta25,7 %33,9 %32,7 %34,5 %
1 000 euroa10-12/202110-12/20201-12/20211-12/2020
Liikevoitto (EBIT)-2981 0263 0703 906
Liikevoitto (EBIT), % liikevaihdosta-6,0 %28,1 %17,8 %28,7 %
Covid-19 eläkemaksun alennus0-330-89
Business Finland -tuki014-45-56
M&A and IPO -kustannukset1 21601 44934
Konserniliikearvon poistot288206937633
Oikaistu liikevoitto **1 2071 2135 4114 428
Oikaistu liikevoitto, % liikevaihdosta24,4 %33,2 %31,4 %32,6 %

* Oikaistu käyttökate on kauden käyttökate (EBITDA) oikaistuna yritysostoihin ja listautumiseen liittyvillä kustannuksilla
**Oikaistu liikevoitto on kauden liikevoitto (EBIT) oikaistuna fuusioituneiden yhtiöiden poistoilla ja liikearvon poistolla sekä yritysostoihin ja listautumiseen liittyvillä kustannuksilla

Lemonsoft tuo markkinoille mikroyrityksillekin sopivan taloushallinnon ratkaisun

Lemonsoft Oyj on julkaissut pienille yrityksille suunnatun LemonSmart -nimisen taloushallinnon ratkaisun. LemonSmart on älykäs ratkaisu yrityksen laskutuksen, ostolaskujen, palkanlaskennan, kassavirran ja raportoinnin hoitamiseen ja se palvelee suurinta osaa Suomen yrityksistä.
 
LemonSmart on edullinen ratkaisu, sillä automatisoinnin ansiosta ohjelmiston käyttö on ilmaista. Yrittäjä maksaa vain tapahtumista, kuten verkkolaskun lähettämisestä.
 
LemonSmartin taustalla on vahva automaatio, joka hoitaa myyntilaskujen lähettämisen ja perinnän sekä kirjaa suoritukset; yrittäjän tarvitsee vain kertoa laskutusperusteet. Automaatio huolehtii myös ostolaskujen kirjaamisesta ja maksatuksesta yrittäjän hyväksyttyä ostolaskun, sekä palkanlaskennan yrittäjän ennalta kirjaaman tavan mukaan. Lisäksi alv-ilmoitukset ja muut viranomaisvaateet hoituvat automaattisesti.
 
LemonSmartin jakelu tapahtuu tilitoimistojen kautta, mikä puolestaan edistää tilitoimistojen aitoa digitalisoitumista, kehittää koko toimialan vastuullisuutta sekä edistää tehokkuutta. LemonSmartin myötä tilitoimistoissa rutiinitöistä säästynyt aika voidaan käyttää asiakasyrityksen hyödyksi esimerkiksi liiketoiminnan kehittämisessä.
 
”Nykyiset sähköiset taloushallinnon järjestelmät on kehitetty tilitoimistojen näkökulmasta, ei niiden asiakkaiden. LemonSmart muuttaa tämän ajattelutavan.” kertoo Lemonsoftin tuotepäällikkö Marko Wahlsten.
 
Lisätietoja:
Marko Wahlsten
marko.wahlsten@lemonsoft.fi
https://lemonsmart.fi/

Investor
Evästeasetukset

Evästeiden avulla pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme paremman käyttökokemuksen. Kun hyväksyt evästeet, pystymme kehittämään sivumme käyttäjäkokemusta, sekä räätälöimään sinulle tarkoitettuja palveluita.

Lue lisää evästeistämme.