Tiedotteet
Lemonsoft Oyj aloittaa First North -listautumisantinsa, julkaisee Finanssivalvonnan hyväksymän esitteen, ja on jättänyt listalleottohakemuksen
Yhtiötiedote 8.11.2021, klo 17:35
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA, TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Lemonsoft Oyj (”Lemonsoft” tai ”Yhtiö”) tiedotti 26.10.2021 suunnittelevansa Osakeannista ja Osakemyynnistä (kuten määritelty jäljempänä) koostuvaa listautumisantia (”Listautumisanti”) ja osakkeidensa hakemista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland ‑markkinapaikalle (”First North”) (”Listautuminen”). Yhtiö julkistaa suunnitellun Listautumisannin merkintähinnan (”Merkintähinta”) sekä lisätietoja suunnitellusta Listautumisesta. Finanssivalvonta on hyväksynyt Listautumisantiin liittyvän esitteen (”Esite”) tänään 8.11.2021. Listautumisannin merkintäaika alkaa huomenna 9.11.2021 kello 10.00.
Lemonsoft on tänään jättänyt hakemuksen Nasdaq Helsingille Yhtiön osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin ylläpitämälle First North -markkinapaikalle. Yhtiön osakkeiden ensimmäinen kaupankäyntipäivä First Northissa on arviolta 19.11.2021 edellyttäen, että Yhtiön listalleottohakemus hyväksytään. Yhtiön osakkeiden kaupankäyntitunnuksen odotetaan olevan LEMON.
Listautumisanti lyhyesti:
- Listautumisannin Merkintähinta on 11,82 euroa Tarjottavalta Osakkeelta (kuten määritelty jäljempänä). Henkilöstöannin (kuten määritelty jäljempänä) osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Merkintähinta eli 10,64 euroa Uudelta Osakkeelta (kuten määritelty jäljempänä).
- Yhtiö pyrkii keräämään osakeannilla noin 15 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla enintään 1 273 726 Yhtiön uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) merkittäväksi (”Osakeanti”) (olettaen, että Henkilöstöannissa (kuten määritelty jäljempänä) merkitään 46 992 Uutta Osaketta). Olettaen, että kaikki Osakeannissa alustavasti tarjotut Uudet Osakkeet merkitään täysimääräisesti, Yhtiö kerää yhteensä noin 15 miljoonan euron bruttovarat.
- Yhtiön osakekannan markkina-arvo olisi Merkintähinnan perusteella noin 200,9 miljoonaa euroa, joka perustuu osakkeiden lukumäärään ennen Listautumisantia.
- Lisäksi Kari Joki-Hollanti sekä Rite Internet Ventures Holding AB (”Rite”) (yhdessä ”Myyjät”) tarjoavat ostettavaksi alustavasti enintään 3 294 705 Yhtiön olemassa olevaa osaketta (”Myyntiosakkeet”) (”Osakemyynti”, ja yhdessä Osakeannin kanssa ”Listautumisanti”). Myyjät saavat Osakemyynnistä noin 39 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja Lisäosakeoptiota (kuten määritelty jäljempänä) ei käytetä (ja noin 47 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan).
- Listautumisanti koostuu (i) yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”), (ii) private placement -järjestelyistä institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti (”Instituutioanti”) sekä (iii) henkilöstöannista Yhtiöön tai sen konserniyhtiöihin merkintäaikana työsuhteessa olevalle henkilöstölle sekä Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenille (”Henkilöstöanti”). Ellei asiayhteydestä muuta johdu, Uusiin Osakkeisiin, Myyntiosakkeisiin ja Lisäosakkeisiin (kuten määritelty jäljempänä) viitataan yhteisesti termillä ”Tarjottavat Osakkeet”.
- Yleisöannissa tarjotaan merkittäväksi alustavasti yhteensä enintään 465 313 Tarjottavaa Osaketta, Instituutioannissa alustavasti yhteensä enintään 4 741 390 Tarjottavaa Osaketta ja Henkilöstöannissa alustavasti yhteensä enintään 46 992 Uutta Osaketta.
- Listautumisannin yhteydessä Riten odotetaan antavan vakauttamisjärjestäjänä toimivalle Danske Bank A/S, Suomen sivuliikkeelle (”Vakauttamisjärjestäjä”) lisäosakeoption, joka oikeuttaisi Vakauttamisjärjestäjän ostamaan Merkintähinnalla enintään 685 264 lisäosaketta (”Lisäosakkeet”) yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi Listautumisannin yhteydessä (”Lisäosakeoptio”). Lisäosakeoptio on käytettävissä 30 päivän ajan Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First Northissa (eli arviolta 19.11.2021 ja 18.12.2021 välinen ajanjakso) (”Vakauttamisaika”).
- Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Mandatum Asset Management Oy, Teknik Innovation Norden Fonder AB, Aeternum Capital AS, Handelsbanken Fonder AB, ODIN Förvaltning AS, tietyt Evli-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot, tietyt Aktia Pankki Oyj:n omistamien tahojen hallinnoimat rahastot, Grenspecialisten Förvaltning AB, SEB Investment Management AB ja tietyt SP-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot (”Ankkurisijoittajat”) ovat kukin erikseen antaneet merkintäsitoumuksen liittyen suunniteltuun Listautumisantiin. Ankkurisijoittajien antamat merkintäsitoumukset ovat ehdollisia tiettyjen edellytysten täyttymiselle, kuten sille, että Listautumisannin osakekohtainen merkintähinta vastaa enintään noin 201 miljoonan euron markkina-arvoa ennen Listautumisantia ja Yhtiö sitoutuu allokoimaan Listautumisannissa Ankkurisijoittajalle merkintäsitoumuksen kattaman määrän Tarjottavia Osakkeista. Ankkurisijoittajien merkintäsitoumukset ovat yhteensä 42,5 miljoonaa euroa tai noin 78,7 prosenttia Tarjottavista Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä olettaen, että kaikki Listautumisannissa alustavasti tarjotut Tarjottavat Osakkeet merkitään täysimääräisesti, Henkilöstöannissa merkitään 46 992 Uutta Osaketta ja Lisäosakeoptiota ei käytetä (noin 68,4 prosenttia olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan).
- Tarjottavat Osakkeet vastaisivat noin 25,0 prosenttia Yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä Osakeannin jälkeen olettaen, että Lisäosakeoptiota ei käytetä (noin 28,7 prosenttia olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan) ja olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja että Yhtiö laskee liikkeeseen 1 273 726 Uutta Osaketta.
- Listautumisannin arvo on Merkintähinnan perusteella noin 53,9 miljoonaa euroa olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti, Osakemyynnissä myydään enimmäismäärä Myyntiosakkeita ja Lisäosakeoptiota ei käytetä (noin 62,0 miljoonaa euroa olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan).
- Listautumisannin merkintäaika alkaa 9.11.2021 kello 10.00. Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy arviolta 16.11.2021 kello 16.00. Instituutioannin merkintäaika päättyy arviolta 18.11.2021 kello 11.00. Listautumisanti voidaan keskeyttää aikaisintaan 15.11.2021 kello 08.00. Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Yleisö-, Instituutio- ja Henkilöstöannin merkintäaikoja.
- Kaupankäynnin First Northissa odotetaan alkavan arviolta 19.11.2021 edellyttäen, että Yhtiön listalleottohakemus hyväksytään. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on LEMON.
- Yhtiön, Myyjien, Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten sekä suunniteltuun Henkilöstöantiin osallistuvien työntekijöiden odotetaan sitoutuvan tavanomaisiin luovutusrajoitusjärjestelyihin. Myyjät jäävät Yhtiön merkittäviksi osakkeenomistajiksi Listautumisannin jälkeen.
Christoffer Häggblom, Lemonsoftin hallituksen puheenjohtaja kommentoi:
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme ottaa tämän seuraavan askeleen Lemonsoftin kehityksessä. Listautumisannin tarkoituksena on tukea Lemonsoftin kasvustrategian toteuttamista niin orgaanisesti kuin yritysostoin ja mahdollistaa muun muassa yhtiön osakkeiden tehokkaampi käyttö henkilöstön palkitsemisessa. Mukana Lemonsoftin tiellä listayhtiöksi on jo merkittävä joukko erinomaisia ankkurisijoittajia, ja odotamme innolla seuraavia vaiheita Lemonsoftin kasvussa.”
Kari Joki-Hollanti, Lemonsoftin toimitusjohtaja kommentoi:
”Olemme erittäin iloisia voidessamme tarjota sijoittajille sijoituskohteen, joka tehostaa suomalaisia yrityksiä ja tukee niiden kasvua. Jatkuva ja yhdessä asiakkaidemme kanssa tehtävä tuotekehitys varmistaa, että voimme jatkossa palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin. Uskomme, että erinomainen työntekijäkokemus näkyy myös erinomaisena asiakaskokemuksena, ja henkilöstömme osakepohjainen kannustaminen ja sitouttaminen onkin meille erityisen tärkeää. Muun muassa näitä asioita voimme suunnitellun listautumisen myötä toteuttaa entistä paremmin ja samalla luoda erinomaiset edellytykset Lemonsoftin kasvulle.”
Listautumisannin tausta ja syyt
Listautumisannilla on tarkoitus luoda edellytykset Yhtiön First North -listautumiselle ja näin mahdollistaa Yhtiön strategian mukainen kasvu ja liiketoiminnan laajentaminen. Yhtiö odottaa, että First North -listautuminen avaa Yhtiölle uuden kanavan oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankintaan sekä Suomesta että ulkomailta, luo osakkeille likviditeetin ja kehittää Yhtiön yleistä tunnettavuutta ja mainetta potentiaalisten asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa. Lisäksi Listautumisannin tarkoituksena on myös laajentaa Yhtiön omistajapohjaa sekä suomalaisten yksityissijoittajien että kotimaisten ja kansainvälisten instituutioiden keskuudessa. Listautuminen myös edesauttaisi osakkeen käyttämistä maksuvälineenä yrityskaupoissa ja lisäisi Yhtiön mahdollisuuksia henkilöstön sitouttamiseen osakepohjaisten kannustinjärjestelmien avulla.
Hankittavien varojen käyttö
Osakeannista saatavia varoja on tarkoitus käyttää Lemonsoftin kasvustrategian tukemiseen, mukaan lukien yritysostojen rahoittamiseen.
Listautuminen ja Esitteen julkistaminen
Ennen Listautumisantia Yhtiön osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla. Yhtiö on tänään 8.11.2021 jättänyt Nasdaq Helsingille listalleottohakemuksen Yhtiön osakkeiden listaamiseksi Nasdaq Helsingin ylläpitämälle monenkeskiselle First North -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella LEMON. Yhtiön osakkeiden ensimmäinen kaupankäyntipäivä First Northissa on arviolta 19.11.2021 edellyttäen, että Yhtiön listalleottohakemus hyväksytään.
Finanssivalvonta on tänään 8.11.2021 hyväksynyt Yhtiön Listautumisantiin liittyvän suomenkielisen Esitteen. Esite on saatavilla sähköisenä versiona Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta investors.lemonsoft.fi/listautuminen ja Danske Bankin verkkosivustolta osoitteesta www.danskebank.fi/lemonsoft arviolta 9.11.2021 alkaen. Esite on lisäksi saatavilla pyydettäessä Yhtiön toimipaikasta osoitteesta Vaasanpuistikko 20 A, 65100 Vaasa.
Esitteestä laadittu englanninkielinen käännös on saatavilla sähköisenä versiona Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta investors.lemonsoft.fi/ipo ja Danske Bankin verkkosivustolta osoitteesta www.danskebank.fi/lemonsoft-en arviolta 9.11.2021 alkaen.
Listautumisannin merkintäpaikkoina toimivat Pääjärjestäjä Danske Bank A/S, Suomen sivuliike (”Danske Bank”) sekä Nordnet Bank AB (”Nordnet”). Danske Bank toimii merkintäpaikkana Yleisö-, Instituutio- ja Henkilöstöannissa. Nordnet toimii Listautumisannissa Yleisöannin merkintäpaikkana omien asiakkaidensa osalta.
Tärkeitä päivämääriä
Esite saatavilla | 9.11.2021 |
Listautumisannin merkintäaika alkaa | 9.11.2021 klo 10.00 |
Listautumisannin merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan | 15.11.2021 klo 08.00 |
Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy (arviolta) | 16.11.2021 klo 16.00 |
Instituutioannin merkintäaika päättyy (arviolta) | 18.11.2021 klo 11.00 |
Listautumisannin tulos tiedotetaan (arviolta) | 18.11.2021 |
Tarjottavat Osakkeet rekisteröidään Kaupparekisteriin (arviolta) | 18.11.2021 |
Tarjottavien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille alkaa (arviolta) | 19.11.2021 |
Kaupankäynti osakkeilla First Northissa alkaa (arviolta) | 19.11.2021 |
Listautumisannin neuvonantajat
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike toimii Listautumisannin pääjärjestäjänä (”Pääjärjestäjä”) ja Lemonsoftin Nasdaq First North Growth Market Rulebook -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana. Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Pääjärjestäjän oikeudellisena neuvonantajana. Miltton Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.
Lisätietoja antaa:
Kari Joki-Hollanti, toimitusjohtaja, +358 40 768 1415
Alpo Luostarinen, M&A Manager, +358 50 911 3507
Hyväksytty neuvonantaja:
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 40 841 3052
Tietoja Lemonsoftista
Lemonsoft on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjauksen ohjelmistoratkaisuja asiakkaidensa liiketoimintaprosessien ja hallinnon tehostamiseksi eri osa-alueilla. Yhtiön ohjelmistotuotteiden ja niihin liittyvien palveluiden laaja tuotetarjooma mahdollistaa asiakkaiden kokonaisvaltaisen palvelun. Yhtiön standardimuotoiset ja skaalautuvat ohjelmistoratkaisut toimitetaan pääasiassa pilvipalveluna ja ne perustuvat SaaS-malliin, jossa asiakkaat maksavat ohjelmiston käytöstä kuukausittaista palvelumaksua. Yhtiö toimii Suomen ERP-ohjelmistomarkkinalla pääasiassa pienten ja keskisuurten yritysten palveluntarjoajana. Yhtiön asiakaskunta koostuu tämän tiedotteen päivämääränä yli 6 600 Yhtiön ohjelmistoratkaisuja käyttävästä asiakasyhtiöstä, joihin kuuluu asiakkaita erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.
Lue lisää: www.lemonsoft.fi
TÄRKEÄÄ TIETOA
Tätä tiedotetta ei ole tehty, eikä kopioita tästä tiedotteesta saa jakaa tai lähettää, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Singaporeen, Etelä-Afrikkaan tai mihinkään muuhun maahan, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.
Tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity tai vapautettu rekisteröintivelvollisuudesta Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (U. S. Securities Act of 1933, muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei aio rekisteröidä mitään arvopapereita Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseenlasku, osto tai myynti Listautumisannissa on erityisten lainsäädännöllisten säädösten ja rajoitusten alaista tietyillä lainkäyttöalueilla. Yhtiö ja Pääjärjestäjä eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan kenenkään henkilön toimesta.
Tämä tiedote ei ole tarjous myydä eikä tarjouspyyntö ostaa Yhtiön liikkeeseen laskemia arvopapereita missään maassa, jossa tällainen tarjoaminen tai myyminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen jakelu voi olla lailla rajoitettua tietyillä lainkäyttöalueilla ja henkilöiden, jotka vastaanottavat dokumentteja tai muuta tietoa, johon tässä tiedotteessa viitataan, tulisi olla tietoisia ja noudattaa tällaisia rajoituksia. Rajoitusten noudattamatta jättäminen voi olla näiden lainkäyttöalueiden arvopaperilakien vastaista.
Lukuun ottamatta Suomea ja Isoa-Britanniaa, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) ja asetuksessa (EU) 2017/1129 (osa paikallista lainsäädäntöä Euroopan Union Withdrawal Act 2018:n nojalla) määritellyille kokeneille sijoittajille.
Tämä tiedote ei ole arvopapereita koskeva tarjous yleisölle Isossa-Britanniassa koskien tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita. Mitään esitettä ei ole hyväksytty tai tulla hyväksymään Isossa-Britanniassa. Isossa-Britanniassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoituksiin liittyvistä asioista Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000) vuoden 2005 määräyksen (Financial Promotion Order 2005) (muutoksineen, ”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti, (ii) yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity) Määräyksen 49 (2) artiklan (a)- (d) -kohtien mukaisesti, taikka (iii) muille henkilöille, joille tämä tiedote voidaan muutoin laillisesti antaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit tahot”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvät mahdolliset sijoitukset tai sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien tahojen saatavilla ja niihin ryhdytään ainoastaan Relevanttien tahojen kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti taho, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Tässä tiedotteessa tarkoitettu mahdollinen arvopapereiden tarjoaminen tullaan toteuttamaan esitteellä. Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksen mukainen esite. Sijoittajien ei tule merkitä tai ostaa tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita muutoin kuin edellä mainittuun esitteeseen sisältyvien tietojen perusteella.
Tähän tiedotteeseen sisältyvä tieto annetaan ainoastaan taustaksi eikä tämän tiedon väitetä olevan kattavaa tai täydellistä. Tähän tiedotteeseen sisältyvään tietoon tai sen paikkansapitävyyteen, oikeellisuuteen tai täydellisyyteen ei tule luottaa mitään tarkoitusta varten. Tähän tiedotteeseen sisältyvissä tiedoissa saattaa tapahtua muutoksia.
Tämä tiedote on tarkoitettu tiedotustarkoituksiin, eikä sitä tule pitää tarjouksena tai tarjouspyyntönä tai perusteena päätökselle sijoittaa Yhtiön arvopapereihin. Pääjärjestäjä toimii yksinomaan Yhtiön ja Myyjien puolesta, eikä kenenkään muun tahon puolesta Listautumisannin yhteydessä. Pääjärjestäjä ei pidä ketään muuta osapuolta tai henkilöä asiakkaanaan Listautumisannin yhteydessä, eivätkä ne ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muulle osapuolelle tai henkilölle koskien Listautumisantia, tämän tiedotteen sisältöä tai mitään transaktiota, järjestelyä tai muuta seikkaa, johon tässä tiedotteessa viitataan.
Yhtiö on laatinut tämän tiedotteen ja on siitä yksin vastuussa. Pääjärjestäjä tai kukaan sen hallituksen jäsenistä, johtajista, toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota mitään vastuuta eikä anna mitään vakuutusta, suoraan tai epäsuorasti, tähän tiedotteeseen sisältyvien tietojen tai muiden Yhtiötä tai sen tytäryhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä koskevien tietojen, täydellisyydestä, tarkkuudesta tai todenperäisyydestä (tai tietojen poisjättämisestä tästä tiedotteesta) riippumatta siitä, onko tieto kirjallisessa, suullisessa tai sähköisessä muodossa ja riippumatta siitä, miten tieto on lähetetty tai asetettu saataville, eikä minkäänlaisesta vahingosta, joka on syntynyt tämän tiedotteen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin tästä tiedotteesta johtuen.
Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tässä tiedotteessa esitetyt asiat voivat sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ” aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ” suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia. Tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin olettamiin, joista monet voivat osaltaan perustua toisiin olettamiin. Vaikka Yhtiö pitää näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitettyjä odotuksia kohtuullisina, ei ole takeita siitä, että odotukset toteutuisivat tai pitäisivät paikkaansa. Koska nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin ja arvioihin ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä, todellinen tulos tai seuraukset voivat poiketa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lautumissa todetusta lukuisten tekijöiden johdosta. Yhtiö ei takaa, että tässä tiedotteessa esitettyihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin perustuvat oletukset ovat virheettömiä, eikä se ota vastuuta tässä tiedotteessa esitettyjen näkemysten tulevasta paikkansapitävyydestä tai sitoudu päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tässä tiedotteessa esitettyjä tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella. Lukijan ei tule tukeutua liikaa tässä tiedotteessa esitettyihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Tässä tiedotteessa esitetyt tiedot, näkemykset ja tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tiedotteen julkaisupäivän tilanteeseen ja voivat näin ollen muuttua ilman ilmoitusta. Yhtiö ei sitoudu julkisesti tarkistamaan, päivittämään, vahvistamaan tai julkistamaan mitään tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella, jotka liittyvät tämän tiedotteen sisältöön.